Battledragon julkaisee nostattavan anthemin Ascending From the Fire

Kappale on yhtyeen ensimmäinen julkaisu Radio Rock Starba -kisan voiton jälkeen.

Power metal -yhtye Battledragon julkaisi perjantaina 4.3. singlen Ascending From the Fire. “Vaikka tämä kappale onkin kirjoitettu jo jonkin aikaa sitten, tuntuu sen sanoma nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan”, kertoo kappaleen sanoittanut rumpali Ilkka Sointu.

Totuus ja rauha eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan tulee meidän yhdessä työskennellä väsymättömästi niiden eteen. Kuten kappaleessakin lauletaan, uskomme ihmiskunnan vielä nousevan tulesta uuteen valoisampaan huomiseen. Pienikin valon pilkahdus synkkyyden keskellä voi sytyttää toivon kipinän”, uskoo Sointu.

Turun seudulta tuleva nelihenkinen bändi julkaisi ensimmäisen oman kappaleensa vuonna 2018. Vuoden 2021 alussa yhtye osallistui Radio Rock Starba -kilpailuun kappaleella I Can’t Be Yours. Battledragon eteni ensin kilpailun kärkikymmenikköön ja siitä yleisöäänestyksen kautta koko kilpailun voittajaksi. Radio Rock Starba -kilpailulla on pitkä ja menestyksekäs historia ja sen kautta on noussut pinnalle mm. kansainvälistä suosiota nauttiva Battle Beast.

Nyt julkaistava single on loistava esimerkki Battledragonin musiikillisesta estetiikasta. ”Ascending From The Fire edustaa näkemystämme uuden polven suomalaisesta melodisesta power metallista. Voimaannuttavaa, raikasta ja raskasta, tunnelmaa unohtamatta. Kuulaat melodiat lyövät kättä raastavien kielisoitinten kanssa tuplabassarien hypnoottisen pyörteen säestämänä”, kuvailee Sointu.

Kesällä Battledragonin voi nähdä livenä mm. Rockfestin ja Turku Rockparkin lavoilla.

Yhtyeen muodostaa:
Tomi Uusitupa - laulu
Tommi Leiritie - kitara
Antti Samuelsson - basso
Ilkka Sointu - rummut

 

Kuuntele Ascending From the Fire tästä.

Seuraa Battledragonia: Instagram / Facebook