Uutta Luna Killsiä: "Suomen lupaavimmalta rock-vientituotteelta" single here for the drama

Yhtye löysi huippurumpalin riveihinsä yllättävän läheltä

Alternative rock -yhtye Luna Kills herätti vuosi sitten huomiota sekä kotimaassa että ulkomailla: singlet keräsivät radiosoittoa useilla kanavilla sekä valloittivat Spotify-listat, yhdysvaltalainen Loudwire-lehti nosti honey trapin Best of May -soittolistalleen ja Rumba tituleerasi yhtyettä Suomen lupaavimmaksi rock-vientituotteeksi. Kesällä julkaistun not to be bitter, but it helps -levyn jälkeen on aika siirtää katse kohti tulevaa: here for the drama on tuore purskahdus modernia rock-tuotantoa ja ajankohtaista kommentointia.

"Toisen levyn jälkeen fiilikset olivat todella raskaat ja väsyneet (korona-)maailmantilanteesta, ja somessa pyöriessä tuntui, että ihmisillä katoaa vaan enemmän ja enemmän todellisuudentaju, empatia ja ymmärrys. Lähinnä rupesi vaan vituttamaan, ja siitähän sitä biisiä alkoi syntyä", kappaleen sanoittanut laulaja Lotta Ruutiainen toteaa.

Raskaalla riffittelyllä eteenpäin jyräävä moderni single kellottaa vähän yli kolme minuuttia ja on oiva osoitus siitä, miten ensivaisto ei aina osukaan oikeaan – koko kappaleen alkuperäinen versio päätettiin tuhota studiossa.

“here for the drama oli demovaiheessa aika erilainen, ja tehtiin sitten perinteiset, eli studioon mennessä revittiin biisi osiksi ja rakennettiin uudelleen. Koimme, että biisi alkuperäisessä muodossaan ei ollut tarpeeksi raaka/päällekäyvä/provosoiva, kuten teksti taas oli, ja tyyliä haettiin uudestaan sovituksellisesti ja soundillisesti. Tuhoaminen ja uudelleen rakentamisen prosessi oli toisaalta hyvin raskas, mutta toisaalta biisin tekeminen oli uskomattoman luovaa ja kokeellista."

Kappaleen tiukat sanat pohjautuvat internetin kommenttipalstojen sisältöön: siihen, kun omista sanoista ei kanneta vastuuta.

"Lyriikoissa käsitellään sitä, kuinka jengi ei selkeästikään ymmärrä, että netti on yhtä oikea todellisuus kuin, no, todellisuus, ja jos siellä alkaa laukomaan älyvapaata settiä, niin äkkiä sen oman duunipaikan menettää. Omista tekemisistään ja sanomisistaan ei oteta vastuuta, ja se mitä itselle ei ole tapahtunut ei varmasti ole tapahtunut muillekaan. Biisissä pohdin esimerkiksi raiskauskulttuuria, sitä miten joku kehtaa toivoa toiselle seksuaaliväkivaltaa tai kuolemaa ja sitten ihmetellä, että miksi hänen kimppuunsa nyt käydään. Vaikka olisit netissä, niin oikeat ihmiset sielläkin ovat vastassa", Lotta kiteyttää.

Luna Kills etsi viime vuonna miehistöönsä uutta rumpalia, ja vastaus löytyikin yllättävän läheltä.

''Toisen levyn julkaisun aikaan etsittiin bändiin ensin vain keikkarumpalia, ja kesällä löydettiin Dennis. Dennis oli ja on kuitenkin sick rumpali, kiva tyyppi ja mukana satasella, joten hän päätyi täyttämään virallisestikin rumpalin penkin. Denniksen soittotyyli, motivaatio ja luovuus sopivat täydellisesti bändiin'', basisti Lassi Peltonen toteaa.

Luna Kills on:

Lotta Ruutiainen – laulu, kosketinsoittimet
Samuli Paasineva – kitara
Lassi Peltonen – basso
Dennis Hallbäck – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK