Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee sodanvastaisen videon Funk That War

- Yhtye Saksan kiertueelle 25.3. – 2.4.2022

Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisi sodanvastaisen singlen ja livevideon Funk That War (Lockdown Live from Helsinki). Singlen julkaisee Eclipse Music.

Videon voi katsoa oheisesta linkistä
https://bit.ly/FunkThatWar

Yhtye lähti Saksan kiertueelle perjantaina 25.3.2022. Kiertue alkaa Berliinistä ja kattaa kymmenen kaupunkia Saksassa päättyen Bremeniin 30.4.2022. Toukokuussa yhtye esiintyy klubikeikoilla Suomessa. Kiertueiden tiedot ovat viestin lopussa.

East Funk Attack julkaisi kolmannen studioalbuminsa Nothing’s Enough vuosi sitten helmikuussa. Yhtyeen levynjulkaisukiertuetta siirrettiin tähän kevääseen koronan vuoksi. Nyt maailmantilanne on uudenlainen ja se on muuttanut koko Eurooppaa. Funk that War -kappale syntyi jo aiemmin ja niin kummalliselta kuin se tuntuukin, kappale on uudestaan ajankohtainen. Siitä on tehty päivitetty studiolive, joka on kuultavissa suoratoistopalveluissa.

Tomi Salesvuo kertoo: “Funk that War -kappale syntyi hyvin vahvoissa voimattomuuden tuntemuksissa kuultuani Malaysian Airlinesin MH17 lennon onnettomuudesta kesällä 2014. Itä-Ukrainan ilmatilassa pudotettu lentokone ja kaikkien matkustajien sekä koneen henkilökunnan hengen vaatinut katastrofi kosketti erityisesti, sillä olen lentänyt itse kahdesti saman lentoyhtiön koneella juuri tuon saman reittilennon. Kone, joka oli täynnä perheitä ja viattomia siviilejä ja joista moni oli matkalla lomakohteisiin, tuhottiin täysin käsittämättömän ja turhan sodan vuoksi. Kappaleen melodia ja kertosäkeen riffi soi päässäni niin vahvana, että se herätti minut tunnekuohussa keskellä yötä täydestä unesta kirjoittamaan biisiä talteen!

Hän jatkaa: “Parhaillaan Ukrainaa pommitetaan ja tuhotaan - suurimpina kärsijöinä viattomat siviilit ja lapset. Funk That War kunnioittaa turman uhreja ja toivoo rauhaa maailmaan. Kyseinen versio taltioitiin koronan aiheuttaman sulkutilan johdosta soitetulla livestriimikeikalla ja miksattiinkin julkaistavaksi jo viime syksynä, jolloin ei ollut pienintäkään ajatusta tämän hetkisestä maailmantilasta.”

Kiertueelle yhtye lähtee sekavissa tunnelmissa: “Olimme toivoa täynnä, intopinkeinä odottaen kahdella vuodella siirtynyttä Saksan kiertuettamme. Nyt vihdoin levyn julkaisukiertue soi kymmenessä saksalaisessa kaupungissa. Mutta tiedossa on myös se todellisuus, joka meitäkin jo heti Berliinissä odottaa. Koronasta toipuilevan kansan keskuuteen on tullut valtaisa määrä sotapakolaisia ja kaikkialla vallitsee hämmennys. Pyrimme viemään muusikin voimalla toivoa ja iloa, edes hetkeksi."

Saksan kiertueella on mukana Sunrise Avenue -yhtyeestä sekä omasta soolourastaan tunnettu kitaristi-laulaja Riku Rajamaa. Rajamaa esiintyy seitsemällä paikkakunnalla soittaen oman akustisen setin.

Keikat

NOTHING´S ENOUGH TOUR

PE 25.03. BERLIN, Art Stalker
LA 26.03. DUISBURG, Stapeltor
SU 27.03. DÜSSELDORF, Ratinger Hof + Riku Rajamaa soolo
MA 28.03. COLOGNE, Blue Shell + Riku Rajamaa soolo
TI 29.03. MÜHLHEIM A.M., Schanz + Riku Rajamaa soolo
KE 30.03. LICHTENTANN BEI ZWICKAU, Liederbuch e.V. + Riku Rajamaa soolo
TO 31.03. STRAUBING, The Raven + Riku Rajamaa soolo
PE 01.04. BAMBERG, Live Club + Riku Rajamaa soolo
LA 02.04. DRESDEN, Tante JU + Riku Rajamaa soolo
PE 30.04. BREMEN, “JAZZAHEAD 2022 Festival - Clubnight"

PE 13.05. KUOPIO, Maxim
LA 14.05. SAVONLINNA, Kulttuurikellari
PE 10.06. VANTAA, Privat
LA 09.07. HELSINKI, Puotilan Kartano
LA 16.07. SAVITAIPALE, Hakamäki Piknik -festivaali
PE 29.07. HANKASALMI, Kihveli soikoon -festivaali

Tomi Salesvuo East Funk Attack

East Funk Attack julkaisi kolmannen studioalbuminsa Nothing’s Enough vuosi sitten helmikuussa. Rockia ja funkia henkivä yhtye vie kuulijan 70-luvun mielikuviin nykypäivän soundimaailmalla terästettynä. Nothing’s Enough -levyllä vierailevat mm. trumpetisti Verneri Pohjola sekä rumpalit Anssi Nykänen ja Mikko Kaakkuriniemi. Levy on saatavana vinyylinä, cd:nä sekä digitaalisesti. Levyn julkaisee Eclipse Music.

East Funk Attackin kolmas levy Nothing’s Enough vie yhtyeen ilmaisua väkevämpään ja aiempaa melodisempaan sävelmaailmaan. Yhtye on nostanut voimakkailla esiintymisillään esiin suomalaisen urbaanin rytmimusiikin taitoa, mutta kiinnittänyt huomiota myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. He käsittelivät nuorten aikuisten miesten syrjäytymistä videolla Help Me. Lenny Kravitzin biisistä tehty video Let Love Rule toteutettiin puolestaan koronaepidemian alun eristysvaiheessa 50 muusikon yhteisponnistuksen ja yhteishengen voimin. Video nosti esiin henkisen jaksamisen eristyksen aikana. Huomiota herättäneellä videolla esiintyvät muun muassa Sami Pitkämö, Jussu Pöyhönen, Sam Huber ja Osmo Ikonen.

Katso ohesta erinomainen arvio Kaasozinella, joka antoi levylle huikeat 9/10 tähteä.
https://kaaoszine.fi/pirtean-rockin-ja-funkin-hybridi-hyokkaa-nimensa-mukaisesti-arviossa-tomi-salesvuo-east-funk-attack-yhtyeen-kolmas-albumi-nothings-enough/

Ohessa yhtyeen videot.
Queen
https://www.youtube.com/watch?v=h1zdsuN2yeU
Help Me
https://youtu.be/iG9Rw-K3Dhg
Let Love Rule
https://youtu.be/FXx85fkmmeE
I Feel Surreal
https://www.youtube.com/watch?v=fp6UwOQjLMM

East Funk Attack on esiintynyt Euroopassa vuosien varrella useasti. Viime vuosina Tanskassa ja Saksassa keikkaillut bändi on julkaissut myös täysin livenä taltioidun Live at E-Studio -EP:n ja samassa yhteydessä kuvatut live-videot. Yhtye on saanut levyillään kiitettäviä arvioita ja heidän musiikkinsa on sanottu tuovan mieleen niin Isaac Hayesin, Public Enemyn kuin Tower of Powerinkin. Tomi Salesvuo toimii myös aktiivisesti rytmimusiikin pedagogina niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hän toimii Metropolia ammattikorkeakoulun musiikin tutkinnon lehtorina ja on myös yksi Rockway.fi-verkkopalvelun opettajista.

Kokoonpano
Taru Ratilainen, laulu
Ukko Heinonen, saksofoni ja huilu
Ilmari Aitoaho, koskettimet
Matias Kiiveri, kitara ja taustalaulu
Janne Kinnunen, basso
Tomi Salesvuo, rummut ja taustalaulu

www.eastfunkattack.com
www.facebook.com/eastfunkattack
IG: @eastfunkattack