Soul-artisti Ina Forsman julkaisee uuden singlen: "One Night in Berlin on tunteikkain koskaan tekemäni biisi"

Orgaanisen ja riisutun tuotannon omaava balladi on Forsmanin tulevan albumin tunteikkain ja henkilökohtaisin biisi

Maaliskuussa julkaistulla vintage-henkisellä Don't Lose Today -kappaleellaan ihastuttanut soul-artisti Ina Forsman julkaisee perjantaina 1.4. uuden singlen. Akustisella kitaralla ja jousilla säestetty One Night in Berlin on Guy Sternbergin tuottama sekä artistin itse säveltämä ja sanoittama kappale. Forsman kertoo biisin tekoprosessista seuraavasti:

"One Night in Berlin kertoo nimensä mukaisesti pelottavan yksityiskohtaisesti illasta, jolloin tapasin elämäni rakkauden. Kirjoitin biisin ukulelella yksi yö kämpässäni, kun oli kauhea ikävä ja asuttiin vielä eri maissa. En halunnut häiritä naapureita, joten soitin ja lauloin niin hiljaa, että lauloin melkein kuiskaten. Äänittäessäni ekaa versiota puhelimeeni herkistyin niin paljon, että aloin itkemään kesken biisin. Silloin tajusin, että ei hitto, nyt on menoa.

Kun biisi oli aika äänittää, tuntui luontevalta pitää sama hiljainen tyyli, mikä ei ole normaalisti yhtään mun tapaista. Biisin lauluraita äänitettiin ykköskitaran kanssa samassa huoneessa yhdellä otolla. Kaikessa hiljaisuudessaan biisi on tunteikkain koskaan tekemäni."

Ina Forsman on Helsingistä Berliiniin muuttanut artisti ja biisintekijä, jonka musiikissa kuuluvat vaikutteet eri aikakausien soulista, R&B:stä, bluesista ja jazzista. Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaisseelta artistilta on ilmestynyt tähän mennessä kaksi sooloalbumia sekä useampia singlejulkaisuja. Viimeisimpänä ilmestyneen Don't Lose Today -singlen myötä Ina Forsman on soinut mm. Radio Suomella ja YleX:llä, missä hänet valittiin myös viikon Nosteessa-artistiksi. Forsman esiintyy elokuussa Helsingin Tavastialla, minkä lisäksi hän keikkailee kevään ja kesän aikana eri puolilla Eurooppaa. Cinematic soul -teemaa kantava kolmas sooloalbumi julkaistaan tämän vuoden aikana. Katso kappaleen lyriikkavideo tästä!

Ina Forsman
Instagram | TikTok | Facebook | YouTube | Spotify | Nettisivut