Kuningasidea Sony Musicille

Lukuisista hittibiiseistään ja mukaansatempaavista keikoistaan tunnettu helsinkiläisyhtye Kuningasidea on tehnyt levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa. Kolme albumia urallaan julkaissut 11-henkinen yhtye julkaisi edellisen levynsä vuonna 2018, mutta fanien onneksi uutta materiaalia on luvassa piakkoin.

Helsingin Käpylässä vuonna 2009 perustettu Kuningasidea on reggaen ja rapin syövereistä inspiraationsa löytänyt kokoonpano, joka on kolmetoista vuotta kestäneen matkansa aikana työntänyt genrerajat sulatusuuniin, muovaten yhteissoitollaan itselleen tunnusomaisen tyylin. Neljän vuoden mittaiseksi venyneen tauon jälkeen yhtye puhkuu intoa päästessään takaisin tositoimiin.

"Tuntuu upealta päästä jatkamaan meidän tarinaa. Odottamme innolla, että uudet rakkaudella tehdyt massiiviset kappaleemme näkevät päivän valon”, yhtye kertoo.

Yhtyeen vuonna 2012 julkaistu debyyttialbumi On uusi aika pitää sisällään muun muassa sinkun Enemmän duoo ku sooloo, joka nousi yhdeksi vuoden isoimmista hiteistä ja soi edelleen radioaalloilla taajaan. Menestys noteerattiin Vuoden Tulokas -tittelillä vuoden 2012 Funky Awardseissa sekä saman kategorian ehdokkuudella Emma Gaalassa. Yhtyeen toinen albumi Nimi on enne julkaistiin syyskuussa 2014. Levyltä löytyvät esimerkiksi kappaleet Pohjolan tuulet, joka oli yksi vuoden 2014 soitetuimmista radiohiteistä Suomessa, sekä menestyssingle Seis maailma. Kolmas pitkäsoitto jatkoi yhtyeen lentoa kesällä 2018. Sen tunnetuimmaksi hitiksi nousi kirkkaasti platinaa saavuttanut Sä saat mut -single.

Kuningasidea on viettänyt viime ajat tiiviisti studiossa tuottajansa Jonas Olssonin kanssa ja uutta musiikkia on luvassa vielä alkukevään aikana.

Kuningasidea on:
Väinö Wallenius: laulu, kitara
Pole: laulu, räpit,
Akipekka Alanko: basso, laulu
Jalo Nousiainen: kitara
Arttu Nousiainen: rummut
Jami Hellman: perkussiot
Samuli Luoma: buzuki, mandoliini
Veikko Niemi: koskettimet, laulu
Paavo Rantanen: saksofoni, poikkihuilu, laulu
Kalle-Pekka Kuoksa: pasuuna, laulu
Johannes Kuoksa: trumpetti, laulu

Kuningasidea Spotifyssa.

Instagram: @kuningasideaofficial
Facebook: Kuningasidea