Etnopop-artisti Vilma Jää puolustaa aborttioikeuksia 8.4. julkaistavalla Syntymistään sureva -singlellä

Etnopopartisti Vilma Jään toinen single on dystooppinen kertomus seurauksista, joita aiheutuu turvallisen raskaudenkeskeytyksen puutteesta

Syntymistään sureva on mun tulkinta samalla nimellä kulkevasta perinteisestä runolauluteemasta. Siinä äitinsä hylkäämäksi joutunut pohtii, olisko ollut parempi vaan olla syntymättä, kun se orvon elämä on niin onnetonta. Kertoja arvuuttelee, millä keinoin äiti mahtoi yrittää päästä eroon raskaudesta.”

Idea kappaleeseen tuli raivofeministiksi itseään kuvailevan artistin järkytyksestä Puolan ja yhä useamman USA:n osavaltion tiukentuneisiin aborttilakeihin. Jään mukaan turvallinen raskaudenkeskeytys on tehty maissa miltei mahdottomaksi uusien lakien myötä: “Abortin kieltäminen ei poista abortteja, se poistaa turvalliset abortit."

Kansanmusiikkia valtavirtaan vievä Vilma Jää tekee akustisten ja elektronisten saundien välillä liikkuvaa musiikkia, jossa suomalais-ugrilainen lauluperinne flirttailee popestetiikan kanssa. Syntymistään sureva -kappaleella kuullaan runolaulukaikujen lisäksi groovaavaa pelimanniviulua. Jään soittamat kymmenet viuluraidat kuuluvat useissa eri sävyissä kappaleen tuotannossa, jota on ollut tekemässä artistin luottotyöpari tuottaja-säveltäjä Mikko Renfors. Kappale huipentuu Kaija Saariahon Innocence-oopperasta tuttuun ja Vilma Jään tunnetuksi tekemään karjankutsuhuutotekniikkaan, jota on ylistetty kansainvälisissä medioissa asti.

Kansanmusiikin, popin ja oopperan kentillä toimiva helsinkiläinen Vilma Jää on 26-vuotias laulaja, säveltäjä, viulisti, tutkija ja tuore musiikin maisteri. Jään marraskuussa 2021 julkaisema debyyttisingle Saatanan saalistaja on herättänyt laajasti kiinnostusta. Julkaisustaan lähtien radiossa soinut kappale nostettiin YleX:n soittolistalle joulukuussa 2021 oltuaan ensin Viikon tehona Uuden musiikin X -ohjelmassa. Vuoden alussa kappale valittiin Helsingin Sanomien kokoamalle 100 maailman parasta laulua -listalle. Maaliskuussa Vilma Jää esitti kappaleen sadoille tuhansille suomalaisille katsojille Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmassa. Kevään ja kesän aikana artisti on nähtävissä myös keikoilla. Tulevista esiintymisistä ilmoitetaan Vilma Jään somekanavilla ja nettisivuilla.

Vilma Jää
Instagram | TikTok | Facebook | Spotify | YouTube | Nettisivut