Apocalyptican I’ll Get Through It -singlen musiikkivideo julkistetaan tänään

Grammy-palkitun Dianne Warrenin säveltämällä kappaleella mukana myös Geezer Butler ja Franky Perez

Apocalyptican viime kuussa julkaiseman mahtiballadi I’ll Get Through It -singlen musiikkivideo julkistettiin 7.4 yhtyeen Youtube-kanavalla.

Biisin taustavoimissa pyörii yhtyeen vanhoja tuttuja: Kappaleen solistina loistaa Apocalyptican entinen sessiolaulaja Franky Perez, joka lauloi myös yhtyeen vuoden 2015 Shadowmaker -albumilla ja sitä seuranneella kiertueella. Bassotaajuuksia kappaleella komentaa Black Sabbathin Geezer Butler.

Kappaleen on kirjoittanut muun muassa omalla Walk of Fame -tähdellä, Grammylla ja lukemattomilla muilla huomionosoituksilla palkittu säveltäjä Diane Warren. Warren on aikaisemmin kirjoittanut bändille myös kappaleen Not Strong Enough.

”Franky ja minä olimme vierailemassa ystäväni Dianen studiolla, ja hän soitti meille tämän kappaleen. Diane sanoi, että oli ajatellut biisin toimivan hyvin Frankien äänellä, joka kokeili biisiä siltä istumalta ja palaset loksahtivat heti paikalleen. Franky ehdotti kappaleen lähettämistä Apocalypticalle. He rakastuivat biisiin, ja loppu on historiaa”, Geezer Butler kertoo.

Apocalyptica on loistanut ystäviensä kanssa muutenkin viime aikoina. Helmikuussa yhtye julkaisi Ismo Alangon kanssa yhteistyössä version Peltirumpu -biisistä osana Laulu Rakkaudelle -ohjelmaa. Apocalyptican leirissä uudet kappaleet ja tulevaisuuden suunnitelmat luovat innostunutta ja odottavaa ilmapiiriä.

”I’ll Get Through It on merkityksellinen ja kaunis kappale. Oli hienoa päästä taas tekemään yhteistyötä Diana Warrenin kanssa, joka on aivan uskomaton biisintekijä! Emme malta odottaa, että kaikki pääsevät kuulemaan tämän yhteistyön lopputuloksen. Frankyn sensuelli ja rakastettava tyyli laulaa, Geezerin maata järisyttävät bassot ja meidän kaihoisasti koskettavat sello-osuutemme luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden", Perttu Kivilaakso tunnelmoi ja jatkaa:

"Erityisen mahtavaa on päästä taas työskentelemään poikkeuksellisen lahjakkaan ystävämme Franky Perezin kanssa. Viimeisestä yhteistyöstämme Shadowmakerin kanssa on vierähtänyt jo tovi, ja odotamme kovasti, että pääsemme taas hänen kanssaan tien päälle.”

Perez hyppää suomalaispoppoon keikkabussiin huhtikuussa ja lähtee mukaan yhtyeen noin kuukauden mittaiselle Yhdysvaltoja halkovalle Cell-0-kiertueelle. Kiertueella mukana on myös Lacuna Coil.

Kevään kiertueen jälkeen Apocalyptica tekee kesällä yksittäisiä keikkoja Suomessa ja Euroopassa ja marraskuussa on luvassa viiden keikan mittainen Suomen kiertue, jonka päivämäärät ovat:

16.11.2022 – Pakkahuone, Tampere
17.11.2022 – Tullisali, Oulu
18.11.2022 – Rytmikorjaamo, Seinäjoki
19.11.2022 – Musiikkikeskus, Kuopio
20.11.2022 – Jäähalli, Helsinki (Special guest – Leprous)

Suomen kiertueella mukana myös Wheel.

Apocalyptica jatkaa kiertuettaan ensi vuoden puolella matkaten kahden kuukauden ajan pitkin Eurooppaa ja Brittejä halkovalla The Epic Apocalypse Tour -kiertueella, jolla mukana ovat alankomaalainen Epica sekä suomalainen Wheel.

www.apocalyptica.com