Kesän avaavaan Duran Duranin suurkonsertiin mukaan myös ruotsalainen pop-komeetta Jubël

2. kesäkuuta Kaisaniemessä mukana myös monikertainen Grammy-voittaja Nile Rodgers yhdessä CHIC-yhtyeen kanssa

40 vuoden odotuksen jälkeen Suomeen saapuvan Duran Duranin suurkonsertin ohjelmisto saa upean lisäyksen, kun illan avaa ruotsalainen Jubël. Sebastian Atasin ja Victor Sjöströmin muodostama duo kerää yksinomaan Spotifyssä noin viisi miljoonaa kuukausikuuntelijaa, ja kesään täydellisesti keinuttavia biisien stream-luvut käsitellään sadoissa miljoonissa. Yhtyeen suosituin biisi, Dancing In The Moonlight -cover yhdessä NEIMYn kanssa on kerännyt yksinään jo yli 300 miljoonaa kuuntelukertaa.

Ensimmäisen koronan jälkeen järjestettävän suuren konsertin kolmantena esiintyjänä loistaa jo aiemmin uutisoitu, monikertaisen Grammy-voittaja Nile Rodgersin tähdittämä CHIC. Erityiseksi tapauksen tekee se, että nimenomaan CHIC on toiminut myös yhtenä Duran Duranin suurena innoittajana yhteyeen alkutaipaleella. Vastaavasti Nile Rodgers on ollut mukana luomassa unohtumattomia sävelmiä juuri Duran Duranin kanssa. Miehen uskomattomaan porfolioon lukeutuu myös menestyksekäs työskentely esimerkiksi Daft Punkin, Diana Rossin, David Bowien sekä Lady Gagan kanssa.

In The Park – Duran Duran -konsertin liput (alk 79€) ovat nyt myynnissä.

Alueen järjestelyiden varmistuttua myös jo aiemmin loppuunmyytyjä VIP- ja Priority-lippuja on saatu vapautettua myyntiin lisää rajoitettu määrä.
Lisätiedot kaikista lipputyypeistä sekä itse liput: Tiketti ja Ticketmaster.

www.duranduran.com
www.nilerodgers.com