Johanna Kustannuksen uusi artisti PYY debytoi

Postmodernia popmusiikkia kirjoittava lauluntekijä-tuottaja pyy julkaisee ensimmäisen singlensä JÄÄN YLI 22. huhtikuuta.

7-vuotiaasta musiikkia tehnyt pyy eli Pietari Pyykönen säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkinsa itse. Johanna Kustannukselle levyttävän pyyn omaleimaisissa popkappaleissa yhdistyvät ”raivointiimit” sanoitukset, androgyyni lauluääni, nykivät rytmit ja valtavat kertosäkeet.

JÄÄN YLI kertoo teinitunteista, marttyrismistä, puhumattomuudesta ja ulkopuolelle jäämisestä. Kappale on sekä dramaturgisesti että konkreettisesti albumin alkupiste: sen myötä ymmärsin, millaisessa umpisolmussa olin, ja aloin selvittää möykkyä kirjoittamalla”, pyy kertoo.

”Solmin levytyssopimuksen Johannalle syksyllä 2017, ja Pyhimys kuvaili silloin musiikkini kuulostavan siltä kuin se olisi tehty luolassa. Olen pitkään piilotellut isoa osaa itsestäni ja sisäisestä maailmastani ja tuntuu kauniilta päästä näyttämään se muille.

Levynteon aikana minua ovat innoittaneet mm. Anna Eriksson, Peter Hujar, Maggie Nelson, Tatu Rönkkö, Byron Katie, Elisa Gabbert, Lordi ja Francesco Risso.”

pyyn debyyttialbumi julkaistaan syksyllä 2022.

pyy somessa:
Instagram / Facebook