UG folkin kulttinimi Slack Bird laittoi kaikille tutun tuutulaulun uusiksi

Pääasiassa ulkomaita kiertänyt yhtye kiertää Suomea kevään ja kesän aikana

Pitkäjänteistä ja omaleimaista uraansa luonut Slack Bird tunnetaan niin Suomessa kuin ulkomailla folk-musiikkia ennakkoluulottomasti uudistavana yhtyeenä. Tällä kertaa käsittelyyn on päässyt suomalaisille tuttu ja rakas kehtolaulu Tupakkarulla, jonka viaton tarina on saanut yhtyeen käsissä hieman aikuisempaan makuun sopivaa jatkoa.

Perinteisesti Tupakkarulla on kehtolaulu, mutta halusin tehdä siitä kappaleen ihmisille, joilla vuodet alkavat jo painamaan. Kirjoitin kappaleen useiden säkeistöjen jatkumoon uuden säkeistön, jossa jo aikuiseksi kasvanut ryty-ukko laulaa takaisin äidilleen. Maailman houkutukset ovat vieneet tuon kaverin mennessään ja kaikki se hedonismi on tuhonnut hänet siihen pisteeseen, että nyt viedään viimeisiä hetkiä. Tiukkaan kääritystä tupakkarullasta on tullut taskun pohjalla vapaana pyörinyt sätkä, josta suurinosa puruistakin on karissut sinne taskuun”, Dave Klas kertoo.

Tupakkarullan surullinen melodiakulku pääsee oikeuksiinsa Slack Birdin synkistelevässä drone folk -sovituksessa, joka kasvaa loppua kohden varsin raskaisiin sfääreihin.

”Haluttiin rikkoa perinteitä myös sovituksen tasolla ja lisättiin biisin perinteisten folk-instrumenttien lisäksi kunnon läskit kitaravallit stoner metal -henkeen. Leikittiin tämän idean kanssa jo edellisen albumin Kerrospunkkaselli-biisissä, mutta nyt jalostettiin ideaa seuraavalle tasolle. Kyllä tästä varmasti puristit ahdistuvat, mutta ahdistusmusaa tämä onkin”, Dave naurahtaa.

Yli yhdeksän minuuttia kestävä Kerrospunkkaselli lohkaistiin singleksi viime vuonna julkaistulta Hämärään -albumilta.

Nyt julkaistava kappale saa seurakseen myös musiikkivideon. DIY-tekemiseen tottunut yhtye löi päät yhteen Turun Taideakatemian elokuvalinjan opiskelijoiden kanssa.

Oli tosi vapauttavaa, ettei itse tarvinnut murehtia kuvauksiin liittyvistä säädöistä kaiken muun murehtimisen päälle vaan ohjaaja/editoija Thelma Saikkonen, kuvaaja/editoija Olli Kauppinen ja valaisija Kenneth L hoitivat hommat kotiin omistautuneesti. Tällä kertaa ei myöskään tarvinnut itse pelleillä kameran edessä, sillä rooleissa nähdään pitkän linjan näyttelijä Jukka Saikkonen ja bannatussa Pyllytä peto -musiikkivideossakin esiintyvä Assia", Dave kertoo.

Yhtyeen keikkakalenteri on täyttymässä hyvää kyytiä. Tämän kevään ja kesän aikana Slack Bird keskittyy Suomen kiertämiseen, sillä aktiivisempi keikkailu kotimaassa on ollut to-do-listalla jo pitkään. Vuosien aikana yhtye on monesti nähty keikoilla joko duona tai triona, joskus jopa soolona, mutta tänä vuonna on syksyllä luvassa myös kaksi keikkaa täysimittaisella Slack Bird Big Band -kokoonpanolla. Live-kokoonpanon ydintrio on myös viime aikoina uudistunut, ja siihen kuuluu laulaja-banjisti Daven lisäksi haitaria soitava Tiia Karttunen, sekä sellisti Mirja Hanikka.

Tulevat keikat:
1.5. TBA, Tampere
7.5. Harmonikkaristeily, Silja Baltic Princess
12.5. Sointula, Joensuu
20.5. Sonic Rites Festival @ Ääniwalli, Helsinki
11.6. Rootsinpyhtää, Ruotsinpyhtää (soolo)
3.7. Hässäkkäpäivät: Pätösklubi, Oulu
13.7. Popkatu, Joensuu
14.7. Kaustinen Folk Music Festival, Kaustinen
15.7. Kaustinen Folk Music Festival, Kaustinen
30.7. Kolin Ryynänen, Koli
6.8. Aittapiknik, Kainuu

SLACK BIRD | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY