Nouseva iskelmäpop-artisti Neili julkaisi esikoisalbuminsa viime perjantaina

Albumilla pohditaan oman paikan löytämistä maailmassa, jossa haluaisi vain tulla rakastetuksi omana itsenään

Lataa albumi tästä

Lyhyessä ajassa laajaa kiinnostusta herättänyt iskelmäpop-artisti Neili julkaisi esikoisalbuminsa perjantaina 29.4. Artistin nimeä kantavan albumin kaikki yhdeksän kappaletta ovat Neilin itse kirjoittamia ja säveltämiä. Biiseillä pohditaan oman tien ja paikan löytämistä maailmassa, jossa haluaisi vain tulla rakastetuksi omana itsenään.

Oon selviytynyt rankasta lapsuudesta. Koin joitain asioita liikaa ja joitain en ollenkaan. Mun lapsuus oli sellainen, että mietin toisinaan vieläkin, että en olis tarpeeksi hyvä tai, että olisin jotenkin huonompi kuin muut. Sen takia aikuisuudessakin oon joutunut kulkemaan kivisiä teitä. Albumilla käyn läpi kaikkia niitä kokemuksia, joiden kautta oon lopulta kasvanut ja vahvistunut ihmisenä. Biiseillä etsin myös syitä tai selityksiä tapahtumille, joista on pitänyt selviytyä.”, Neili kertoo.

Kivuliaista aiheista huolimatta albumia läpäisee elämänmyönteinen asenne. Albumin fokusbiisi Löytäjä saa pitää kertoo siitä, kun kaikki vanha jää taakse ja voi seistä mieli avoinna uuden edessä. Neili toivoo, että hänen musiikkinsa herättäisi myös muissa toivoa siitä, että mistä tahansa voi selviytyä. Lämminhenkinen artisti on muodostanut erityisen läheisen suhteen hänen kuulijoidensa kanssa, mikä näkyy myös keikoilla ja artistin somessa.

Raumalta kotoisin olevan Neilin ura on ollut tasaisessa nousussa joulukuussa 2020 ilmestyneen Haittaako-debyyttisinglen jälkeen. Suuremman yleisön tietoisuuteen hän nousi viime vuoden lopulla, kun yhdessä artistin tuottajanakin toimivan Miika Salorannan eli Miikan kanssa julkaistu yhteisbiisi Pimeään nousi Spotifyssa Suomen Top 50 -listalle. Yli 700 000 kertaa striimatun kappaleen jälkeen Neililtä on ilmestynyt kaksi sinkkulohkaisua, Eräpäivä ja Siri, jotka löytyvät useilta suurilta Spotify-soittolistoilta. Neili soi tällä hetkellä myös YleX:llä viikon Nosteessa-artistina!

Neilin levyjulkkareita juhlistetaan Rauman Merijakamolla 14.5. sekä Helsingin On the rocksissa 22.6.

Neili-albumi
1. Neilikat
2. Siri
3. Löytäjä saa pitää
4. Ilmapallot
5. Loppuun asti
6. Deja Vu
7. Eräpäivä
8. Ei kukaan voi mua pelastaa
9. Mä kerron jos se muuttuu

Neili
Instagram | TikTok | Facebook