Thelisen uudella singlellä palataan nuoruuden kuumiin kesäöihin

Timanttii on viimeinen singlelohkaisu tulevalta debyyttialbumilta

Kuuntele kappale tästä

Elektropop-artisti Thelisen neljäs singlejulkaisu Timanttii on nyt julkaistu! Kappaleen on tuottanut edellisten sinkkujen tapaan tuottaja-muusikko Juho Vehmanen. Thelise kertoo kappaleesta ja sen synnystä seuraavasti:

"Pidettiin heinäkuun helteillä Juhon kanssa parit puistosessiot, joissa fiilisteltiin kaikkia menneisyyden villejä kesäöitä ja niiden kohtaamisia. Sitä kautta biisin tarina lähti kehittymään. Haluttiin tekstiin leikkisyyttä, flirttiä ja kesäistä kaihoa. Siinä on jotain omaa ja jotain lainattua, jotain uutta ja jotain vanhaa. Nostalgiaa nuoruuden menneistä kesistä ja tietysti salainen palava halu kokea samanlaisia fiiliksiä vielä joskus uudestaan. Biisissä kuuluu se ihana loputtomien yöttömien öiden aiheuttama vapauden ja viettelyksen tunne, joka jää elämään ja muistuttaa itestään aina sillon tällön. Tästä tuli just niin ihana, kun toivottiin, ehkä jopa vähän ihanampi."

Bianca-Pop Musicilla musiikkia julkaiseva Thelise on helsinkiläinen artisti ja biisintekijä, jonka kappaleilla liikutaan suurten tunnekokemusten, moraalikysymysten ja ihmissuhteiden maailmassa. Musiikissa kuuluvat vaikutteet lyriikkavetoisesta suomipopista sekä kansainvälisestä, modernista elektro- ja listamusiikista. Elokuussa 2021 debyyttinsä tehneeltä Theliseltä on ilmestynyt tähän mennessä kolme singleä; Voiks vielä vaihtaa elämää, Mannerlaatat ja Fetissi. Nyt julkaistava Timanttii on viimeinen singlelohkaisu debyyttialbumilta, joka ilmestyy alkusyksystä 2022.

Thelise
Instagram | TikTok | Facebook | YouTube | OnlyFans