TEFLON BROTHERSIN ISO YLLÄTYS: OLEMME NYT VIROLAINEN BÄNDI

Lukuisista jättihiteistään tunnettu Teflon Brothers on solminut kansainvälisen levytyssopimuksen Viron Universalin kanssa

Teflon Brothers on pitänyt tänään Viron suurlähetystössä Helsingissä tiedotustilaisuuden, jossa he kertoivat levytyssopimuksensa siirtymisestä Viron Universal Musicille. Reilusti yli 300 miljoonaa striimannut bändi ilmoittaa olevansa tästä lähtien virolainen bändi, eli Eesti bänd.

Pyhimys kommentoi yhtyeen ennennäkemätöntä peliliikettä:

Teflon Brothers on ollut bändi jo vuodesta 2006. Matkan varrelle on sattunut monenlaista tilaisuutta ja tapahtumaa, mut nyt ollaan kääntämässä täysin uudenlaista sivua meidän uralla. Ollaan vietetty kuluvan vuoden aikana paljon aikaa Virossa ja erityisesti Tallinnassa ja ollaan koko bändi rakastuttu syvästi maan tunnelmaan, joten siksi tää aluevaltaus tuntuu erityisen hyvältä.”

Uuden yhteistyön ensimmäinen julkaisu näkee päivänvalon tulevana perjantaina. Yhtye uudelleenversioi legendaarista Juice Leskisen vuoden 1983 kappaletta Eesti On My Mind, muovaten biisistä modernin rakkauslaulun Virolle. Julkaisu on monella tapaa historiallinen: se on ensimmäinen suomalaisen yhtyeen julkaisema kappale Viron Universal Musicin kautta, mutta myös ensimmäinen kerta ikinä, kun kukaan suomalainen artisti versioi kyseistä Juice Leskisen kappaletta. Biisillä kuullaan featina myös suomalaisten rakastama virolainen jääkiekkolegenda Siim Liivik eli Märkä-Simo. Lisäksi kappaleella ja musiikkivideolla vierailee Sakari Kuosmanen sekä virolainen Collegium Musicale -kuoro.

Yhtye kertoo tulevaisuudestaan Virossa: ”Vaikka saimmekin jo Viron e-kansalaisuudet, tullaan toistaiseksi pitämään kirjat Suomessa ja räppäämisessäkin pitäydytään vielä äidinkielessä. Aga aeg näitab, eli aika näyttää. Odotetaan tietty innolla myös yhteistyötä paikallisten artistien kanssa.”

Teflon Brothers on lukuisista jättihiteistään tunnettu yhtye, jonka muodostavat rap-artistit Pyhimys, Heikki Kuula ja Voli. Yhtye tunnetaan koko Suomen kansaa tanssittaneiden hittien lisäksi aktiivisesta keikkailustaan ia vauhdikkaista live-esiintymisistään. Bändi on lähes 20-vuotisen uransa aikana ollut monessa mukana. Teflon Brothers on muun muassa etsinyt uutta jäsentä nettihuutokaupassa, laulattanut suomalaisia lähes 20 miljoonaa striimanneilla Pämppää ja Hubba Bubba -kesähiteillään sekä viimeisimpänä pyrkinyt Euroviisuihin yhdessä eurodance-kuningatar Pandora kanssa.

Viron Universal Musicin ja Teflon Brothersien yhteistyön ensimmäinen single EESTI ft. Märkä-Simo ja kappaleen musiikkivideo julkaistiin perjantaina 3.6.2022.

Teflarit somessa:

Instagram / Facebook / Youtube