Mikko Kuustosen Omaelämäkerran laulut -albumi julkaisiin 20.5 suoratoistopalveluissa

Albumin kappaleet ovat osa suosittua Omaelämäkerta -kirjaa

Mikko Kuustonen julkaisi perjantaina 20.5. Omaelämäkerran laulut -albumin. Kappaleet on sävelletty osaksi Omaelämäkerta -kirjaa, jossa teksti ja musiikki yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Kirjoitin kaikki Omaelämäkerran laulut samassa huoneessa Mäntyharjun Pyhäveden rannalla. Kuulen teksteissä tietyn maiseman ja tunnelman joka on kokonaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää”, kertoo Kuustonen.

Albumin vaivattomasti soljuva avausraita Pimeän puolelta kiteyttää albumin tunnelmaa, joka on koskettavan rehellinen ja vähäeleisen kaunis.

”Pimeän puolelta syntyi tämän albumin ensimmäisenä lauluna ja tuntuu jo siksi poikkeuksellisen rakkaalta. Biisi on yksinäisyyden virittämää peiliin katselua jossa ydinlauseet löytyvät kertosäkeestä: Nään kaiken pimeän puolelta, toiselta rannalta, siellä tuulet on hitaita, ei ne sinua tavoita”, kuvailee Kuustonen.

Omaelämäkerta -kirja julkaistiin 5.4. ja se sai heti huikean vastaanoton. Myös taiteilija itse on saanut paljon palautetta suoraan yleisöltä.

En ole yli neljän vuosikymmenen urani aikana saanut mistään julkaisustani yhtä koskettavaa ja laadukasta palautetta kuin tästä kirjan ja musiikin yhdistelmästä. Ihmiset ovat kirjoittaneet vertaiskokemuksistaan ja samaistumisistaan tavalla, joka on pysäyttänyt. Arvostan viestejä ja tarinoita suunnattomasti. Huomaan myös, että akustiset ja rosoiset laulut saavat reagoimaan tunnelmiin ja teksteihin vahvemmin”, hän pohtii.

Tulevaisuudessa Mikko Kuustonen toivoisi pääsevänsä jakamaan Omaelämäkerran laulut myös liveyleisön kanssa. Elävän musiikin tunnelma on albumillakin käsinkosketeltava, koska laulut taltioitiin livenä yhdessä Timo Kämäräisen, Teemu Viinikaisen ja tuottaja Johannes Brotheruksen kanssa.

”Odotan kovasti mahdollisuutta toteuttaa uutta materiaalia myös livenä. Uuden albumin ja kirjan materiaali sopisi erityisen hyvin esimerkiksi teattereihin ja sopivan intiimeihin saleihin”, toteaa Kuustonen.

Kuuntele Omaelämäkerran laulut tästä.

Seuraa Mikko Kuustosta: Instagram / Facebook / Kotisivut