Michael Monroelta vielä uusi single ja video ennen perjantaista albumijulkaisua

Uuden I Live Too Fast To Die Young –albumin perjantaina 10. kesäkuuta julkaissut Michael Monroe yllätti 8.6 ilmestyneellä Everybody’s Nobody -singlellä, johon kuvatun videon voi katsoa täältä. Albumin julkaisua seuraa kiivas keikkakesä ja -syksy, joka huipentuu Monroen 60-vuotisjuhlakeikkaan Helsingin jäähallissa 23.syyskuuta.

Perjantaina uuden I Live Too Fast To Die Young -albumin julkaissut Michael Monroe yllätti faninsa julkaisemalla vielä 8.6 uuden Everybody’s Nobody -singlen ja siihen kuvatun hyväntuulisen videon.

”Everybody’s Nobody on hieman humoristisesti kirjoitettu tarina ’vanhoista hyvistä ajoista’ irtipäästämisestä ja sellaisten asioiden löytämisestä, jotka tekevät sinut onnelliseksi tässä ja nyt. Monet taiteilijat näyttävät olevan tyytyväisiä nostalgian hehkuttamiseen sen sijaan, että pyrkisivät eteenpäin. Ja jos uralle ei ole osunut isoa menestystä, mieluummin väitetään ettei sitä koskaan haluttukaan”, kertoo Monroe biisin tekstistä.

"Punk tulee aina kulkemaan osana musiikkiani, mutta nyt mukana on myös uusia sävyjä. Olemme mielestäni uudistaneet bändin soundia parhaalla mahdollisella tavalla”, kertoo Monroe uuden albumin musiikillisesta linjasta ja jatkaa: ”Olen aina halunnut säilyttää lapsenmielisen innostuksen ja uteliaisuuden asioihin. Tietysti voin välilä olla kyyninen ja sarkastinen, eikä minulla ole aina ollut paras tuuri, mutta kenellä sitten on? Minulla on monia asioita, joista voin olla iloinen. En vaadi paljoa ollakseni onnellinen. Sekin, että saan tehdä sitä mistä pidän eniten ja ansaita sillä elantoni, on lahja”.

Tulevan kesän ja syksyn ajan Monroe tulee keikkailemaan bändinsä kanssa ahkerasti niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Lukuisten festarikeikkojen lisäksi kiertuelistauksessa on isoja keikkoja sekä Alice Cooperin että Guns N’ Rosesin lämmittelijänä. Kesän ja syksyn keikat huipentuvat kesäkuussa 60-vuotta täyttävän rock-ikonin 60-vuotisjuhlakeikaaan Helsingin jäähallissa 23.syyskuuta. Keikalla tullaan kuulemaan lukuisia kappaleita sekä Hanoi Rocksin tuotannosta että Michael Monroen koko soolouran varrelta. Settilistalla on myös sellaisia biisejä, mitä Monroen keikoilla ei aiemmin ole kuultu. Alkuvuodesta 2023 Monroe suuntaa Englannin-kiertueelle yhdessä Black Star Ridersin sekä Motörhead -kitaristi Phil Campbellin Phil Campbell and the Bastard Sonsin kanssa. Katso kaikki tähän mennessä julkistetut keikat tämän tiedotteen lopusta.

 

I Live Too Fast To Die Young –albumin biisilista:
Murder The Summer Of Love
Young Drunks & Old Alcoholics
Derelict Palace
All Fighter
Everybody's Nobody
Antisocialite
Can't Stop Falling Apart
Pagan Prayer
No Guilt
I Live Too Fast To Die Young
Dearly Departed

Bändin kokoonpano
Michael Monroe – laulu, huuliharppu
Steve Conte – kitara, taustalaulu
Rich Jones – kitara, taustalaulu
Karl Rockfist – rummut
Sami Yaffa – basso, taustalaulu

Levyllä vierailevat muusikot:
Slash - kitarasoolo & kitara I Live Too Fast To Die Young -kappaleella
Lenni-Kalle Taipale – piano kappaleilla Antisocialite & Can’t Stop Falling Apart
Suvi Aalto & Astrid Nicole – taustalaulut kappaleilla Can’t Stop Falling Apart & Murder The Summer Of Love
Neil Leyton – taustalaulut kappaleilla Everybody’s Nobody, Murder The Summer Of Love & All Fighter

Keikat:
Vuoden 2022 keikat
10 Jun – ROCK IN THE CITY, Kuopio (FI)
11 Jun – SWEDEN ROCK, Sölvesborg (SE)
15 Jun – Amfiteatr, Strzelinko (PL)*
17 Jun – Stadthalle, Zwickau (DE) *
18 Jun – AZKENA ROCK FESTIVAL, Vitoria-Gasteiz (ES)
21 Jun – Mitsubishi Electric Halle, Dusseldorf (DE)*
22 Jun – Jahrhunderthalle, Frankfurt (DE)*
25 Jun – HELLFEST, Clisson (FR)
29 Jun – Ippodromo San Siro, Milan (IT)*
01 Jul – Tottenham Hotspur Stadium, London (GB)**
02 Jul – Tottenham Hotspur Stadium, London (GB)**
07 Jul – SAUNA OPEN AIR, Tampere (FI)
08 Jul – ROCK IN THE CITY, Oulu (FI)
09 Jul – Kulttuuritalo, Pyhtää (FI)
13 Jul – M/S Rhea, Jyväskylä (FI)
14 Jul – Suisto-Klubi, Hämeenlinna (FI)
15 Jul – VAUHTIAJOT, Seinäjoki (FI)
16 Jul – ROCK IN THE CITY, Rovaniemi (FI)
22 Jul – Logomon Terassikesä, Turku (FI)
23 Jul – Krapin Pajan Puistokonsertti, Tuusula (FI)
30 Jul – SKOGSROJET FESTIVAL, Rejmyre (SE)
03 Aug – WACKEN OPEN AIR, Wacken (DE)
05 Aug – Allas Sea Pool, Helsinki (FI)
06 Aug – VAASA FESTIVAL, Vaasa (FI)
13 Aug – Olympia, Tampere (FI)
19 Aug – ROCK IN THE CITY, Pori (FI)
20 Aug – Möysän Musaklubi, Lahti (FI)
27 Aug – HRH Sleaze, Sheffield (UK)
*Supporting Alice Cooper / **Supporting Guns N’ Roses

2023 UK -kiertue yhdessä Black Star Ridersin sekä Phil Campbellin ja the Bastard Sonsin kanssa
13 Feb – Nottingham, Rock City
15 Feb – Norwich, UEA
16 Feb – Ipswich, Corn Exchange
17 Feb – Manchester, O2 Ritz
18 Feb – Wolverhampton, KK's Steel Mill
19 Feb – Leeds, O2 Academy
21 Feb – Cardiff, Tramshed
22 Feb – Bristol, O2 Academy
23 Feb – Glasgow, SWG3
24 Feb – Newcastle, O2 City Hall
26 Feb – London, O2 Shepherds Bush Empire

Seuraa Michael Monroeta:
www.facebook.com/michaelmonroeofficial
www.twitter.com/michaelmonroe
www.instagram.com/michaelmonroeofficial
www.michaelmonroe.com/web/