SAMU HABERILTA single, debyyttialbumi ja soolokiertue

Supertähti Samu Haber julkaisee syksyllä debyyttialbuminsa ja lähtee Suomen kiertueelle – uusi single julkaistiin 17.6.

Menestyksekkäästi soolouralle siirtynyt Samu Haber julkaisee debyyttialbuminsa 30.9. Suomenkielisen soolouran ensimmäinen pitkäsoitto on nimeltään Pelastetaan maailma ja albumin ennakkomyynti käynnistyi levykaupoissa perjantaina 17.6. Samana päivänä levyltä julkaistiin artistin neljäs single Sata vuotta sitten. Haber on kirjoittanut kappaleen yhdessä Tiina Vaininkaisen ja Antti ”RZY” Riihimäen kanssa. Singlen tuotannosta vastaa Haberin ja Riihimäen kanssa Jukka Immonen. Sam Faragen kuvaama ja ohjaama musiikkivideo julkaistiin 17.6.

Parhaillaan Sunrise Avenuen jäähyväiskiertueella oleva Haber kertoo tunnelmista näin: ”Olen viivytellyt suomenkielisen uran starttia, kun haluan ensin nauttia viimeiset hetket Sunkkarien kanssa rauhassa. Nyt kun maailma vihdoin aukeni ja pääsimme starttaamaan jäähyväiskiertueemme, olen totaalisen onnellinen ja innoissani, että voin painaa kaasua myös tulevan oman albumin ja keikkojen kanssa.”

Maamme kansainvälisesti menestyneimpiin muusikoihin lukeutuva Samu Haber käynnisti soolouransa loppuvuodesta 2020. Kolme jo-julkaistua singleä ovat menestyneet erinomaisesti niin striimipalveluissa kuin radioissakin. Enkelten kaupunki ja Täältä tullaan ovat molemmat ylittäneet kultarajan (yli 2 miljoonaa striimiä) ja uusin singlelohkaisu hipoo kultarajaa vain 4 kuukautta julkaisunsa jälkeen. Enkelten kaupunki kasvoi isoksi radiohitiksi viihtyen yli 35 viikkoa radiolistalla, korkeimmillaan listasijalla 4. Toinen single Täältä tullaan oli yksi viime vuoden soitetuimmista suomalaisista kappaleista radioissa yltäen korkeimmillaan listasijalle 2. Helmikuussa julkaistu on viettänyt jo 13 viikkoa radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa.

Parhaillaan Haber kiertää Eurooppaa Sunrise Avenuen jäähyväiskiertueella. Yhtye nousee kahtena peräkkäisenä iltana Helsingin Olympiastadionin lavalle 8. ja 9. päivä heinäkuuta. Kiertue ja Sunrise Avenuen matka päättyy elokuun lopulla Saksaan loppuunmyydyille areenoille, jonka jälkeen Haber suuntaa kohti soolokiertuetta.

SAMU HABER: PELASTETAAN MAAILMA -LEVYNJULKAISUKIERTUE:
14.10.2022 Turku, Logomo
15.10.2022 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
21.10.2022 Tampere, Tullikamarin Pakkahuone
22.10.2022 Lahti, Möysän Musaklubi
29.10.2022 Helsinki, Tavastia-klubi

LIPUT:
Myyntiin ma 20.6.2022 klo 10
Palvelumaksuineen alkaen 34,50 / 39,50 / 45 euroa Lippu.fi:n tai Tiketin kautta
Veikkauksen ennakkomyynti heidän etuasiakkailleen pe 17.6.2022 klo 9 - su 19.6.2022 klo 23:59.

Samu Haber somessa:
Instagram / Facebook / Nettisivut