ADI L HASLAN uusi albumi Filem julkaistiin heinäkuun alussa

”FILEM on kuin synkkä ja vihainen, mutta samalla vapauttava elokuva, joka liikkuu tosielämän ja fantasian rajalla”

Kuuntele FILEM tästä

Lukuisista hittibiiseistään tunnettu räppäri Adi L Hasla pakkasi toukokuun alussa laukkunsa ja suuntasi hiphopin synnyinsijoille New Yorkiin viimeistelemään pitkään valmisteilla ollutta neljättä albumiaan. Levyltä oli lohkottu etukäteen jo viisi singleä, joista menestynein, yhdessä costeen kanssa tehty DISCO-yhtyeen hittiä lainaava Levottomat tuulet on ylittänyt jo kultalevyn rajan. Adi vietti New Yorkissa yhteensä kaksi viikkoa ja palasi äskettäin takaisin Suomeen tuliaisinaan uusi Tunteeton feat. Tuure Boelius -single ja musiikkivideo sekä pitkään odotettu valmis albumi.

Uusi albumi kantaa nimeä FILEM. Sana on johdettu arabiasta ja se tarkoittaa elokuvaa.

”FILEM on kolmiosainen synkkä ja vihainen, mutta samalla vapauttava elokuva, joka liikkuu tosielämän ja fantasian rajalla. Levyn ensimmäisellä kolmanneksella puretaan ego ja vihan tunteet, keskiosassa juhlitaan kellon ympäri ja viimeisessä osiossa käydään läpi omia elämänvalintoja ja selvitetään kuulumattomuuden tunteita”, Adi L Hasla kertoo levystä.

Adi L Hasla nousi koko kansan tietoisuuteen toissa vuonna julkaistulla ja platinarajan ylittäneeltä 8. päivä -albumillaan. Levyn ensimmäinen single Kevät muodostui jättihitiksi ja pysyi yhtäjaksoisesti 41 päivää Spotifyn kuunnelluimpana biisinä. Biisi oli julkaisuvuonnaan Suomen Spotifyn kolmanneksi kuunnelluin kappale. Kuluvan vuoden tammikuussa julkaistu sinkku, DISCO-yhtyeen samannimistä hittiä lainaava Levottomat tuulet feat. costee oli yksi alkuvuoden isoimpia hittejä Suomessa. Se striimasi nopeasti kultaa ja nousi myös useamman radiokanavan soittolistoille.

Adi L Hasla – FILEM (1.7.2022)
1. FILEM intro
2. Reckless
3. Se on rahaa
4. Krediittei
5. Mafia
6. All about the money
7. Pelle Peloton
8. Aikuisten leikkii feat. Sini Sabotage, Mäkki & Jeremie
9. Sekasin feat. Svani
10. Nasty feat. El Migu & Danial
11. Tunteeton feat. Tuure Boelius
12. Enää
13. Levottomat tuulet feat. costee
14. Kerro mulle feat. Gas Gas
15. Jos ne oikeesti rakastaa
16. Stressivapaa
17. Lemmikkihautausmaa

 

Instagram: @habiturientti
TikTok: @mycrazyraplife