Herrasmiesorkesteri Baikal esittelee menevämpää iskelmärockia uudella Tuulen lapsi -singlellään

Slaavilaisin sävyin soiva kappale enteilee tulevaa debyyttilevyä musiikkivideon saattelemana

Länsirannikon lakeuksilla vuonna 2020 perustettu Baikal lisää Tuulen lapsi -singlellään kierroksia moottoriinsa, jossa polttoaineena toimivat ikiaikainen kaiho, melankolian lukuisat variaatiot sekä horisontissa siintävä unelmien salaperäinen ulappa. Slaavilaisen iskelmärockin lainalaisuuksia mukaillen, Baikal kulkee Tuulen lapsen kanssa genren rockaavampaa laitaa unohtamatta selväpiirteistä musiikillista asuaan tai iskevää vähäeleisyyttä.

Tuulen lapsi -singlen on sanoittanut Baikalin rumpali Juho Rintarunsala, joka on kirjoittanut tekstejä myös mm. Pate Mustajärvelle, Bablolle ja Antti Railiolle. Sävelen laati tuttu yhteistyökumppani, Jani Linna.

Lyyrisen minän onni on sidottu liikkeeseen ja maiseman jatkuvaan vaihtumiseen. Ihmisiä kohdataan, yhteys
tavoitetaan, mutta dna:han on kirjoitettu rakkautta vahvempi käsky lähteä kohti elämän mystistä meren selkää yhä uudelleen. Suurta tyhjyyttäkin koetaan ja minuutta punnitaan, mutta kuitenkin matkaan lähdetään jälleen kaiken uhalla ja sydämet särkyen”, yhtye kuvaa teostaan.
Kappale saa seurakseen myös tunteikkaan musiikkivideon.

”Video tuo abstraktein keinoin esiin ikuisen lähtijän kaksijakoisuuden. Vaikka juuret ovat
syvällä kotimaan mullassa ja kukkivien tuomien ja juhannusruusujen klassinen kauneus ymmärretään, mieli halajaa vieraisiin maisemiin ja jatkuvaan liikkeeseen”, yhtye kertoo.

Baikalin musiikissa slaavilaisuus yhdistyy romanttiseen mystiikkaan. Pohjoinen mielenlaatu, päättymätön
kaipuu ja hetkellinen täyttymys nivoutuvat toisiinsa kaurismäkeläisen vähäeleisesti toteutettuna, ja myös ulkomusiikillisesti kyseistä linjaa suosien.

Baikalin miehistöön kuuluu viisi jo poikavuotensa ikuisesti hyvästellyttä kulkijaa. Sami Leppälä vastaa
laulusta, Ville Kiviharjun irrottaessa kitarastaan kaihoisia säveliä. Rytmi ja matalimmat taajuudet paiskaavat kättä Juho Rintarunsalan rumpujen ja Kristian Niemen basson soidessa. Kaiken pohjalla lepää yhtyeeseen alkuvuodesta liittyneen Marko Lapiolahden kosketinsoittimillaan kutoma, kulloiseenkin atmosfääriin sopiva matto.

Tähän mennessä Baikalilta on ilmestynyt seitsemän singleä, jotka ovat saaneet myönteisen vastaanoton
kasvavassa kannustajajoukossa sekä radiotaajuuksilla. Yhtye kertoo lähitulevaisuuden suunnitelmiinsa kuuluvan lisää singlejä, täyspitkä albumi ja keikkoja, joista seuraava on tämän hetken kuumimpien tähtiesiintyjien seurassa Vaasa Festivalin Meristagella 5.8.2022.

Baikal on:
Sami Leppälä – laulu
Ville Kiviharju – kitara,
taustalaulu Kristian Niemi – basso
Marko Lapiolahti – kosketinsoittimet, taustalaulu
Juho Rintarunsala – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | YOUTUBE | SPOTIFY