Looper-artisti Katri O ihastuttaa Vuosisadan rakkaustarina -pop-singlellä

Monilahjakkaalla hyvinkääläistaiteilijalla myös taidenäyttelyitä tulossa

Katri O eli Katri Oikarinen toi positiivista tuulahdusta suomalaiselle musiikkikentälle vuoden 2020 debyyttilevyllään Brave New World. Looper-artisti ja kotiäiti kanavoi levylle nuoruuden paloa rokkitähteydestä ja hämmensi musiikkisoppaa esimerkiksi hyödyntämällä haarukoita ja veitsiä albumin perkussio-osuuksissa, sekä tietenkin taiteilijan itsensä tekemiä soittimia. Mennyttä ja modernia yhdistänyt alternative-henkinen pop saa nyt jatkumoa uudella singlellä Vuosisadan rakkaustarina, joka sai alkunsa intensiivisestä itsetutkiskelusta.

"Pitkään vaivannut vapauden kaipuu saavutti lakipisteensä. Se istutti minut olohuoneen nurkkaan tapailemaan vuoroin kitaralla ja pianolla soinnutusta sanoihin, jotka soivat päässäni. 'Onko vapautta sellaista, joka voisi kaikki kahleet irrottaa?'" Katri pohtii kappaleen avaussanoissakin, ja jatkaa:

"Kuka tai mikä seisoo vapauteni tiellä? Miksi en pääse eteenpäin? Helpointa olisi osoittaa jotain tai jotakuta ja todeta: siinä on syyllinen. Tällä kertaa kuitenkin katsoin peiliin. Mitä kaikkea se sitten kertoikaan…"

Paikallaan polkeminen purkautui Vuosisadan rakkaustarinaksi, jolla kuullaan kitaravetoisen skandipopin lisäksi myös iskelmän sävyjä. Kieli on vaihtunut englannista suomeksi, mutta vain hetkellisesti.

"Olen aina tehnyt biisejä kummallakin kielellä, ja molemmilla kielillä on muutamat levylliset matskua valmiina ja koko ajan tulee lisää", Katri selittää. "En ole myöskään mitenkään genreuskollinen. Teen musiikkia biisi ja sen tarina edellä, ja tämä kappale tuntui luontevimmalta laulaa suomeksi. Vuosisadan rakkaustarina puolustaa anteeksiantoa ja ymmärrystä. Jos sen osaa kohdistaa ensin itseensä, sen osaa sitä paremmin kohdistaa itsensä ulkopuolelle."

Monilahjakas taiteilija on nähtävissä keikalla Vantaalla heti tänään ja Hyvinkäällä ensi viikolla. Lisäksi Katri O on mukana kahdessa taidenäyttelyssä kirjaveistoksillaan ja -maailmoillaan ensi viikosta alkaen:

19.8. Martinus Backstage, Vantaa
26.8. Red Carpet Golf, Kytäjä
26.8.–14.9. Hyvinkään taiteilijaseuran elokuva-aiheinen näyttely, Hyvinkään Promenadigalleria
27.8.–15.9.2022 The Song of my Heart - Galleria Fogga, näyttely, Helsinki

 

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE