Viihdelegenda Arto Nuotio juhlistaa näyttävästi 70-v. syntymäpäiviään - konsertin tuotto Syöpäkeskuksessa tehtävälle tutkimustyölle

Musiikin monitoimimies Arto Nuotio tunnetaan miehenä, joka tekee tällä hetkellä varmasti eniten työtä suomalaisen tanssilavakulttuurin eteen. Syyskuun 8. päivä vietetään mittavan uran musiikin saralla tehneen Nuotion 70-v. syntymäpäivää lukuisten taiteilijaystävien kanssa juhlakonsertin merkeissä, Turun Logomon konserttilavalla.

– ”Aika on mennyt niin nopeasti mielenkiintoisen työn parissa, että välillä pitää oikein pysähtyä miettimään, mitä kaikkea on vuosien kuluessa ehtinyt tehdä. Tätä voi kuvailla kutsumusammatiksi tai elämäntavaksi, jota on hieno rakentaa juhlakonsertiksi yhdessä mittavan taiteilijakaartin kanssa”, kuvaa Nuotio syntymäpäivänsä lähestyessä. Eikä suostu edes jännittämään tulevaa – ainakaan vielä!

Syntymäpäivää juhlistavassa konsertissa on monia tuttuja tähtitaivaan nimiä – neljä orkesteria Lasse Hoikka & Souvarit, Hariolax, Omega ja alkuperäinen Finlanders-kokoonpano, jossa mukana Jussi Lammela, Aarne Hartelin, Lasse Paasikko ja Risto Pahlama sekä artistit Markku Aro, Leif Lindeman, Kyösti Mäkimattila, Kari Hirvonen, Eija Kantola, Antti Ahopelto, Jukka Hallikainen, Ville Mäkimattila, Maria Tyyster, SMOrk 2019 Neitoset-orkesterin Marja Pisilä & Stiina-Emilia Kemppainen.

MISTÄ KAIKKI ALKOI

Rakkaus musiikkiin syntyi jo lapsuuskodissa. Isä oli mukana kuorotoiminnassa, äiti lauloi ja soitti viulua.

”Vuonna 1967 tein ensimmäisen keikkani häissä Pekka Areva yhtyeen kanssa, olin 15-vuotias ja seuraavana vuonna perustin ensimmäisen oman bändini Faction, jonka kanssa soiteltiin lähinnä kouluhipoissa”, Arto muistelee.

Varsinainen ponnahduslauta uralle oli Suosikki-lehden Supertähti-kisan voitto vuonna 1970. Palkintona oli levytyssopimus EMI:n kanssa ja taiteilijanimellä Aquarius julkaistiin ensisinglenä ’Monja / Aina näin teen’.

”Taiteilijanimi tuli minulle täytenä yllätyksenä. Jyrki Hämäläinen oli idean takana ja noin pari vuotta tuolla nimellä sitten keikkailtiin. Yhä edelleen minua kutsutaan Aquarius-nimellä aika ajoin”, Arto huikkaa pilke silmäkulmassaan.

Kilpailumenestys avasi uusia portteja ja sen myötä Arto esiintyi mm. Dannyn kesäshowssa. Esiintymiskokemus karttui ja 1970-lukuun kuului useampia kokoonpanoja, joissa Arto oli mukana kuten Semites, Seppo Kulmala Team Brass ja yökerhobändi, jonka kautta pyrittiin tekemään uusia aluevaltauksia. Vuonna 1980 ilmestyi Nuotion ensimmäinen oma pitkäsoitto, joka sisälsi diskopoppia. Nelisen vuotta myöhemmin perinteinen tanssimusiikki alkoi vahvasti houkuttaa. Jussi Lammelan kanssa tiet kohtasivat ja syntyi Finlanders, jonka kokoonpanossa oli Arton lisäksi Jussi Lammela, Aarne Hartelin, Risto Pahlama sekä Lasse Paasikko.

– ”Juhlakonsertissa tehdään paluu 80-luvulle, kun vanha tiimi tulee kanssani lavalle. Vanhoihin hitteihimme puhalletaan uusia tuulia”, Arto valottaa.

KIINTOTÄHTI TEKEE TYÖTÄ KOTIMAISEN VIIHTEEN ETEEN SUURELLA SYDÄMELLÄ

Vuosia on kulunut, ajokilometrejä kertynyt. Tanssikansan ikisuosikin urapolku on vienyt moneen mukaan. Ammattitaito, uuden kehittely ja omat jutut ovat alan eväät, joilla tie vie eteenpäin. Arto tekee suurella sydämellä työtä kotimaisen viihde- ja tanssikulttuurin eteen ohjelmatoimisto Gramofonissa. Hän myy muiden artistien keikkoja, järjestää lavatansseja eri puolilla Suomea ja kiertää itsekin keikoilla laulamassa. Miehen ensimmäisestä keikasta alkaa olla 55 vuotta ja tähän astisen keikkamäärän voi laskea sisältävän yli 7500 esiintymistä.

Arto ehti olla suositun Finlandersin riveissä kaikkiaan kuusi vuotta, kunnes siirtyi soolouralle vuonna 1990. Samaisen vuoden Syksyn Säveleen Arto osallistui laululla ’Sydän tahtoo sydämen’ ja lisäksi ilmestyi pitkäsoitto ’Saari rakkauden’, joka on yhä yleisön rakastamien laulujen listalla. Arto on ollut merkittävä tuki ja turva uusille laulajalupauksille jo 90-luvulla mm. etsien uusia tangokuninkaallisia Tangomarkkinat-kiertueen vetäjänä.

Tänä vuonna Arto on keikkaillut Hariolaxin matkassa, joten tahti ei hiljene.

– ”En ole kyllästynyt kiertämään, sillä minut on luotu tähän työhön. Tunnen maamme huvipaikat ja tiet, maanteiden urat miltei kuuluvat korvissa ja Suomen kartta on hyvässä muistissa. Olen kiitollinen kaikista hienoista vuosista ja siitä, että voimme yhdessä juhlistaa tätä kaikkea Logomossa”, Arto kiteyttää suurta kiitollisuutta äänessään.

Konsertin tuotolla tuetaan TYKSin Läntisessä Syöpäkeskuksessa tehtävää tutkimustyötä.
https://ficanwest.fi/

- "Koko konsertin tuotto, kun pakolliset kulut on maksettu, menee TYKSin Läntisessä Syöpäkeskuksessa tehtävälle tutkimustyölle", Arto kertoo.

Arto Nuotio
Syntynyt 9.9.1952 Sauvossa
Työskennellyt suomalaisen tanssilavakulttuurin ja musiikin parissa koko ikänsä.
__________________

 

GRAMOFONI
OHJELMAMYYNTI - ÄÄNIMAINONTA - STUDIO - TAPAHTUMATUOTANTO
Rieskalähteentie 68, TURKU
www.gramofoni.fi - fb: https://www.facebook.com/gramofoni
insta: gramofonioy - Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. - https://kauppa.gramofoni.fi/