Mariska julkaisee lokakuussa uuden albumin ja aloittaa kiertueen

Mariska julkaisee uuden albumin 14.10.2022. Samana päivänä alkaa kattava kiertue, joka lähtee liikkeelle Tavastia-klubin levynjulkaisukeikalla.

Vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnolla palkittu Mariska julkaisee yhdeksännen albuminsa 14.10. Levyltä on saatu kuulla ennakkoon singlet Sit kun mul on sut, Piste, Pienii fiiliksii -duetto Pate Mustajärven kanssa ja lähes platinaa striimannut radiohitti Terveisin Doris.

Tulevan albumin rakentaminen on ollut Mariskalle käänteentekevä prosessi. Biisit kirjoitettiin hurjissa, lentoon liihottavissa sessioissa Jouni Aslak Raatikaisen ja Väinö Walleniuksen kanssa, silloin kun korona kovimmin kuritti. ”Intohimo, vapaus ja uskallus, noihin sanoihin kiteytyy tuleva levyni. Jokainen studioilta oli täynnä ystävyyttä, innostusta ja taikaa, joka kuuluu myös albumilla. Kaikki palaset vaan loksahtivat paikoilleen ja tekeminen tuntui rikollisen hauskalta”, Mariska kuvailee.

Kiertue starttaa albumin julkaisun yhteydessä 14.10. Helsingin Tavastia-klubilla järjestettävältä levynjulkaisukeikalta ja päättyy 17.12. Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Mariskan yhtyeessä soittavat biisintekijänäkin toimiva Jouni Aslak (kitara), Antti Kokkola (kitara, viulu, koskettimet), Harri Rantanen (basso) ja Juha Räsänen (rummut).

Laulaja-lauluntekijä Mariskan jo kaksikymmentä vuotta kestänyt ura suomalaisen populaarimusiikin parissa on ollut menestyksekäs. Hänet tunnetaan muun muassa hiteistä Kukkurukuu, Liekki ja Minä liityin sinuun. Monipuolinen Mariska on myös julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden muiden artistien megahittien sanoittajana.

14.10. Helsinki, Tavastia-klubi
15.10. Kouvola, Pato Areena
21.10. Vantaa, Vantaa Rock
26.10. Turku, Linnateatteri
11.11. Tampere, Klubi
12.11. Pori, Yyteri
18.11. Lahti, Finlandiaklubi
19.11. Savonlinna, House of Olaf
25.11. Joensuu, Kerubi
26.11. Jyväskylä, Lutakko
02.12. Kuopio, Sawohouse underground
03.12. Oulu, Basso Club
09.12. Turku, Teatro
10.12. Lappeenranta, Nuijamies
16.12. Jämsä, Himos areena
17.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

 

Seuraa Mariskaa:
FB: https://www.facebook.com/mariskaofficial
IG: https://www.instagram.com/mariskamusic/
https://www.mariska.fi