Kokeelliseksi musiikkilaboratorioksi itseään kutsuva Elliot’s Crazy Compass julkaisi uuden sinkun Jumpsuit

Epätasa-arvoa ja eriarvoistumista käsittelevä kappale on lohkaistu lokakuussa julkaistavalta albumilta

Kulttibändi Eternal Erectionin perustajajäsenistä muodostettu ECC sekoittaa luontevasti eri musiikkityylejä keskenään ohjenuoranaan “jos se tuntuu hyvältä, se on hyvää”.

9.9 julkaistu Jumpsuit-single on maistiainen lokakuussa ilmestyvältä albumilta. Kappaleessa irvaillaan valtaeliitin konservatiivisille asenteille ja muistutetaan eriarvoisuudesta, joka vallitsee yhteiskunnassamme.

Yhdysvalloissa rikas voi suorittaa vankeusrangaistuksensa kartanossa hakulaite nilkassa cappuccinoa siemaillen, kun tavallinen rikoksentekijä lusii kakkunsa vähemmän prameassa ympäristössä”, yhtye kertoo. Johnlydonmainen vinksahtanut laulutyyli korostaa tätä ristiriitaa.

Jumpsuit alkaa svengaavasti eteenpäin puskevalla energialla, joka vaihtuu hetkeksi elektroniseksi klubimaisemaksi, ja äityy lopussa Foo Fighters -henkiseksi rockanthemiksi. Biisin on tuottanut edellisiltä julkaisuilta tuttu Tomás Doncker.

Kun mietin sopivaa kansikuvaa biisille, löysin Elina Ruohosen monitasoiset, värikkäät ja vähän kreisit teokset. Valitun teoksen nimi on Journey, Not Destination”, kitaristi Joakim Guthwert kertoo. Yhtye tekee yhteistyötä erilaisten kuvataiteilijoiden kanssa ja ylläpitää Crazy Compass -onlinegalleriaa bändin Instagram-tilillä.

2020 helmikuussa Elliot’s Crazy Compass julkaisi debyyttisinglensä Horizon, ja on sen jälkeen ollut tuottelias. Debyytti-EP Snapshot Gallery julkaistiin samana vuonna, ja yhtyeen ensimmäinen albumi Bubbles ilmestyi 2021. Seuraava albumi tulee lokakuussa.

Tänä vuonna syyskuussa yhtye solmi sopimuksen Fullsteam Agencyn kanssa keikkamyynnistä.

 

ELLIOT’S CRAZY COMPASS | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY