Pekka Tiilikainen & Beatmakers CD ilmestyy Ruotsissa

Pekka Tiilikainen & Beatmakers on tehnyt ruotsalaisen Triola Recordsin kanssa sopimuksen uuden levyn julkaisemisesta vielä tämän vuoden puolella.

´At Marvin Bay´ nimeä kantava CD sisältää yhtyeen keikkapaluun jälkeisen ajan instumentaalituotantoa joka on koottu viime vuosien pääasiassa laulettua musiikkia sisältäviltä levyiltä. Lisäksi on mukana yksi vain digisinglenä julkaistu kappale sekä tuoreelta ´Rolling The Stones´ vinyyli-EP:ltä yksi kappale. - Etenkin ulkomaiset musiikkimme ystävät ovat toivoneet tällaista koostetta, toteaa kokoelman tuottajana toiminut yhtyeen basisti Jori Venemies. Yhtyeen edellinen Triola-julkaisu ´Guitar Town´valittiin vuoden levyksi brittiläisen Pipeline-musiikkilehden äänestyksessä 2020.
Pekka Tiilikainen & Beatmakers on keikkaillut kotimaassa ahkerasti koko kesän ja syksyn aikana yhtye on vieraillut myös Tanskassa. Lokakuun alussa matka jatkuu Espanjaan. Uutta materiaalia on syntynyt ja yhtyeen 35-juhlavuosi aloitetaankin jälleen studiotyöskentelyllä.