VOF-voittaja Juffi Seponpoika julkaisee upean Watch forever -balladin, jossa läsnä ovat niin lapsen herkkyys kuin stadionrockin voima

Biisin taustavelhoina metallipiireistä tuttu Janne Väätämöinen sekä Jesse Vainio

Vuoden 2020 Voice Of Finland -voittaja Juffi Seponpoika, lyhemmin Juffi, julkaisi 28.9 koskettavan Watch forever -biisinsä. Kappale on samalla myös täysin uuden yhteistyön hedelmä muun muassa Fireproven-metalliyhtyeessä raskaan musiikin ystäville tutuksi tulleen Janne Väätämöisen kanssa.

"Juhannuksena vuonna 2020 mökkireissulla esitettiin kysymys, että mitä kolmea asiaa voisit katsoa
ikuisesti. Yksi seurueen jäsen luetteli laulussa olevat kolme asiaa, jolloin kysyin voinko tehdä aiheesta
biisin. Lopputuloksesta tuli omasta mielestäni erittäin onnistunut. Toivottavasti kuulijatkin ovat samaa mieltä", Juffi sanoo.

Kosketinsoittimia ja laulua sisältävä demo, biisin syntytarina ja tekstissä mainittu lapsi toivat samoin tein mieleen Janne Väätämöiselle herkkyyden. Se ei ole kuitenkaan ainoa elementti vaikuttavassa singlessä.

"Kuitenkin sanoituksiin paremmin perehtyen ja niiden tuomasta jylhästä fiiliksestä johtuen halusimme biisiin rosoisuutta. Toisaalta halusin, että siinä on mukana herkkyyttä ja elementtejä modernimmasta popista sekä stadion rock-tyyppisestä meiningistä. Toivottavasti kuulijakin tuntee nämä nyanssit kappaleessa ja sen tunnelman, joka vie leirinuotion tulenlieskojen ja kasken savuisen kansallismaiseman äärelle", Väätämöinen lisää.

Loppusilauksen miksauksellaan ja masteroinnillaan loihti lukemattomien suurien suomalaihittien takaa löytyvä Jesse Vainio.

 

Instagram | Facebook | YouTube