Lohkare palaa kentälle uuden singlen voimin, yhteistyö Pauli Hanhiniemen kanssa jatkuu Luolamies -biisillä

Bändi jatkaa uudella Luolamies-sinkullaan yhteistyötä Pauli Hanhiniemen kanssa

Juurevan suomirockin lipunkantajana toimiva Lohkare muistetaan viime vuosilta aktiivisena uuden musiikin takojana. Radioaalloilla ahkerasti soineilla kappaleilla on ollut mukana varsin väkevä sanaseppojen joukko, kuten Pauli Hanhiniemi, Edu Kettunen ja Esa Eloranta. Lohkareen viimeisin sinkku Hei tyttösein oli taas Pelle Miljoonan, Intian tähtitaivaan alla sanoittama kappale.

Nyt parin vuoden hiljaiselon jälkeen Lohkare paiskaa pöytään uuden Luolamies -singlen. "Biisi on luolamiehen ottein kiveen hakattu ylistys klassiselle kitararockille. Riffit kunniaan!", kuvailevat Lohkareessa soittavat veljekset Kartsa ja Jarmo.

"Väitetään, ettei nykyisin saa sanoa mitään, mutta kyllä saa. Järkevä, perusteltavissa oleva argumentti on aina tervetullut, vaikka luolamiehen suusta!", kappaleen sanoittanut Pauli Hanhiniemi kertoo

Muun muassa Yle Radio Suomen aalloilta tutuksi tullut Lohkare julkaisi vuonna 2019 viimeisimmän Omassa ajassa-pitkäsoittonsa, jolloin bändi nähtiin myös yhteiskiertueella Pauli Hanhiniemen Retkueen kanssa.

 

LOHKARE | FACEBOOK | INSTAGRAM |SPOTIFY