Kotimainen melankolista death metalia soittava Dead Serenity julkaisee debyyttialbuminsa myöhemmin tänä vuonna

Valokuvaaja: Jere Hyppönen

Dead Serenity on vuonna 2018 perustettu melankolista melodista death metallia soittava 5-henkinen bändi pääkaupunkiseudulta. Musiikissaan bändi luottaa vahvoihin melodioihin ja käsittelee teksteissään ihmiselon tunteiden koko skalaa, kuljettaa tunnelmasta toiseen, herkkyydestä hurmokseen ja ahdingosta aggressioon.

Bändi julkaisi debyytti-EP:nsä "Beginnings" vuonna 2020, ja se saa jatkoa kuluvana syksynä täyspitkän "When Worlds Turn To Gray" -albumin muodossa. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu on "The World That Never Was", josta on julkaistu myös lyriikkavideo. Singlen ja koko albumin äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista vastaa Dead Serenityn kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Toni Lind. Lyriikkavideon sekä singlen kansitaiteen on toteuttanut Jonas Eriksson.
"The World That Never Was" esittelee Dead Serenityn koko musiikillisen skaalan ja toimii näin hyvänä esimakuna siitä, mitä albumilta on lupa odottaa. Biisi käsittelee dystopiaa, jossa valtaapitävien sorto saa kansan nousemaan hävityksi tuomittuun taisteluun johtajiaan vastaan. Ikävä kyllä biisin teksti on viimeaikaisten maailman tapahtumien myötä tullut turhankin ajankohtaiseksi.

Katso lyriikkavideo: https://youtu.be/j4GlQ0LAfUg
Kuuntele single: https://push.fm/fl/deadserenity-twtnw
https://www.facebook.com/DeadSerenityOfficial
https://www.instagram.com/deadserenityofficial/