Heikki Luoman “Laulujen lunnaat” kantaesityksenä Karstulaan – Kultavuori ja Järvenpää mukana näyttelijäkaartissa

VARTIOSSA-VIIHDYTYSRYHMÄN luotsaama Kesäteatteri Wanhat Wehkeet esittää Heikki Luoman kirjoittaman musikaalin "Laulujen lunnaat" kantaesityksenä Karstulassa kesällä 2023, kertoo Vartiossa-ryhmän puheenjohtaja Jukka Paananen.

Näyttelijäkaartissa nähdään aikaisemmilta vuosilta tuttuja järviseutulaiskasvoja; Jarkko Järvenpää Soinista ja Tarja Kultavuori Alajärveltä.

Yllätysvieraita-näytelmäni meni kesällä 2022 Wanhoilla Wehkeillä hyvin ja nyt koen mielenkiintoisena haasteena kirjoittaa osin tälle hyvinkin tutulle porukalle musikaalia. Musiikkinäytelmänkin juoneen täytyy saada tietty jännite, ikään kuin “väkipyörä”, joka vie tarinaa eteenpäin. Tarpeeksi isoa vääntöä pitää olla, Heikki Luoma naurahtaa.

Ensi kesän näytelmässä nähdään myös tangokuninkaallinen: mukana on useissa teattereissa ja musikaaleissa esiintynyt laulaja Tommi Soidinmäki sekä laulaja-laulunopettaja Eeva Saarenpää Jyväskylästä.

Näyttelemisestä on omalla urallani tullut niin suuri osa omaa työvuotta, että ei tarvinnut monesti miettiä lähdenkö mukaan tähän projektiin, kertoo Soidinmäki.

Kantaesitys on aina kantaesitys ja vielä kun Heikki Luoma kirjoittaa, niin aika suuret on odotukset myös käsikirjoituksen suhteen. Oli iloinen yllätys, että sain myös oman Vastakaiku-bändini mukaan, he ovat pitkän linjan muusikoita kaikki. Pitkään ollaan tehty yhteistyötä ja uskallan väittää että ensi kesän näytelmän musiikilliset sovitukset ovat hienoja, Tommi kertoo.

“Laulujen lunnaat” ohjaa ammattitaidolla saarijärveläinen Veli-Pekka Halmila, joka samoin kuin Heikki Luoma, on tehnyt useita vuosia yhteistyötä Vartiossa ryhmän kanssa.

Laulujen lunnaat saa ensi-iltansa Wanhat Wehkeet areenalla lauantaina 1.7.2023 kello 15.

- Järviseudun Sanomat -