Laulaja Heidi Kyrö juhlii tänä vuonna 30-vuotista uraansa koko kansan ”Suomineitona” ja keikkailee yhä tunnetuimman levytyksensä mukaisesti ”Kotkasta Kuusamoon”.

Nuori laulaja teki historiaa vain 15-vuotiaana Tangomarkkinoilla vuonna 1993 sijoittumalla toiseksi ja ollen näin kaikkien aikojen nuorin tangokuninkaallinen. Sittemmin Heidi Kyrö on mennyt urallaan vahvasti eteenpäin ja aina vain monipuolisempaan suuntaan. Hän on ehtinyt työskennellä ääninäyttelijänä Disneyn piirretyissä, esiintynyt musiikkiteatterien lavoilla, toiminut radiojuontajana Yleisradiossa ja juontanut livetapahtumia, osallistunut Tähdet, tähdet -kilpailuun, sekä lukenut useita äänikirjoja. Juhlavuoden kunniaksi ohjelmisto on koottu tunnetuimmista hiteistä ja uusimmasta tuotannosta. Aivan uuttakin musiikkia on vuoden mittaan luvassa. Heidi tunnetaan myös innokkaana hiihtäjänä ja viime vuoden tapaan "hiihtolähettiläs" on mukana myös tämän vuoden hiihtokampanjassa viemässä hiihdon ilosanomaa eteenpäin maaliskuun ajan yhteistyössä Suomen Ladun ja Hiihtoliiton kanssa. Viime vuosina laulajaa ovat erityisesti ilahduttaneet omistautuneet ihailijat, jotka ovat osoittaneet tukeaan itsenäiselle, oman musiikkinsa tuottavalle artistille etenkin korona-aikana kauniiden viestien kera. -Musiikin voima on suuri ja jokaisella laululla kuulijoille oma merkityksensä, joten sillä ajatuksella on turvallista jatkaa uraa myös juhlavuonna: yleisö janoaa yhä lisää.

www.heidikyro.fi
www.heidinlaulustudio.fi