Jussu Pöyhösen uusi single pohtii vanhenemista ja parisuhdetta

Kuuntele Ootko siinä vielä sitten kun tästä Vaikka elämä on tässä ja nyt, nii joskus sitä pysähtyy väkisinkin miettimään tulevaisuutta, etenkin parisuhteen tulevaisuutta: Minkälaista vanheneminen yhdessä on, ja onko se Joku vierellä vielä silloin, kun ei enää pysy jäisillä kaduilla pystyssä niin helposti, tai heräilee aamuyöllä lukemaan sanomalehteä kahvikupin kanssa?

Ootko siinä vielä sitten kun kertoo kaikesta tästä. Sävelsin biisin tämä teema mielessäni ja tekstin tein yhdessä Mariskan kanssa”, Jussu Pöyhönen kertoo.

Jussu esittää kappaleen ensimmäistä kertaa livenä sunnuntaina 12.2. MTV:n supersuositussa Laulu rakkaudelle -ohjelmassa.

Pitkän linjan laulaja-lauluntekijä, Suurlähettiläät -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu Jussu Pöyhönen teki vuonna 2021 paluun suomenkieliselle soolouralle. Paluun taustalla on elämänmuutosten kautta löytynyt tuore palo musiikintekoon ja esiintymiseen ja ymmärrys siitä, että laulujen kirjoitus ja niiden esittäminen on hänelle oikea elämäntehtävä. Nyt julkaistava Ootko siinä vielä sitten kun on viides singlelohkaisu huhtikuussa ilmestyvältä Jussun kolmannelta soololevyltä.

 

Jussu Pöyhönen somessa:
Nettisivut
Instagram
TikTok
Facebook