Joonas Erkkilä & Unelman uusi single Tuuliajolla julkaistiin 3.3.

Musiikki on ollut merkittävä osa Joonas Erkkilän elämää jo lapsesta saakka. Vuodesta 2009 hän on esiintynyt eri kokoonpanojen kanssa. Radiosinglejä on ilmestynyt jo useampia ja kilpailukokemustakin on kertynyt mm. Kiuruveden Iskelmäviikoilta ja Seinäjoen Tangomarkkinoilta.

Nykyään Joonas Erkkilä keikkailee Unelma-yhtyeen kanssa. Ryhmän musiikki on tanssittavaa iskelmää nuorekkaalla otteella ja kitaravetoisella tyylillä. Keikoilla yleisö on kiitellyt monipuolista ohjelmistoa ja tanssittavuutta. Marraskuusta 2022 Joonas ja Unelma ovat olleet ohjelmatoimisto Gramofonin edustuksessa.

Uusinta musiikkia edustaa 3. maaliskuuta julkaisussa oleva “Tuuliajolla”. Kappale on Joonaksen oma sanoitus ja sävellys.

– “Laulu syntyi kotona, kun olin siinä jotain puuhastelemassa niin yhtäkkiä päässä alkoi soida jonkunlainen melodia, nappasin välittömästi kitaran käteeni ja aloin laulaa siihen päälle. Siinä samassa alkoi myös muodostua kappaleen kertosäe ja sanat loksahtelivat melkein samantien paikalleen. Kun sain biisiin jonkin järkevän a- ja b-osan, niin kuuntelutin meidän kitaristi Rainelle tätä tekelettä ja kysyin, olisiko tästä mihinkään. Näytti olevan. Raine alkoi sovitella biisiä, teki siihen alkusoittoa ja omia kitarajuttuja. Kohtahan se sitten olikin valmis biisi. Tämä kappale kertoo suoraan elämästä, täällä jokainen päivä on arvoitus eikä koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan tai mihinkä se vie. Tuuliajolla täällä ollaan vaan!, Joonas Erkkilä kuvailee laulun syntyä.

 

Joonas Erkkilän ja Unelma:
Joonas Erkkilä – laulu ja kitara / Raine Koskensalo – kitara ja taustalaulu / Tuomas Soukka – rummut ja laulu / Ari Perälä – basso ja taustalaulu.

Keikkakalenteri: http://www.gramofoni.fi/joonas-erkkila-unelma/