Niitty- & Kytömäki nostaa musiikillaan kansallisrunouden aarteita nykypäivään

Pehmeän hyväilevää jazz-tunnelmaa, ärhäkkää art rockia, perinteitä kunnioittavaa runoutta

• Debyytti-LP julkaistaan pe 31.3.2023, myös suoratoistopalveluissa

Kahden naisen duo Niitty- & Kytömäki, eli muusikot Mariina Niittymäki (laulu) ja Inari Kytömäki (piano, sello), aloittivat keikkailun vuonna 2018 klassikko-jazz-kappaleita esittämällä. Punaisena lankana on vaalia suomalaista kansanperinnettä ja nostaa musiikilla kansallisrunouden aarteita esiin sekä levyttää suomalaista sekä suomalais-karjalaista klassikkorunoutta uusin sävellyksin. Musiikissa on vaikutteita jazzin eri tyylilajeista, kuten latin-, vintage-, cabaree- ja nu-jazzista.

Kuningasten Kunnioiksi -projekti ja debyytti-LP

Vuonna 2021 kokoonpano aloitti musiikillisen Kuningasten Kunnioiksi -projektin, jonka tavoite on nostaa esiin mm. kalevalaista ja klassikkorunoutta. Niin sai alkunsa vinyylin työstäminen.

Projektin ensimmäinen syksyllä 2022 julkaistu Tuoll´ on mun kultani on levyn ainoa coverjulkaisu. Se on yksi Kantelettaren tunnetuimmista runoista ja Jaakko Salon jazzsovitus vuodelta 1961. Toinen julkaisu nimeltään Kello, jota höystävät studiosta löytyneet rämisevät esineet, julkaistiin vuoden 2023 alussa. Kyseessä on Niittymäen uusi sävellys, joka on tehty Uuno Kailaan runoon. Kolmas levytetty kappale Suomen neito on niin ikään Mariinan sävellys. Kappaleen sanoitus on löytynyt Elias Lönnrotin Kanteletar-runokokoelmasta. Pyy pesätön lintu julkaistaan vielä pitkäsoiton julkaisun alla tiistaina 21.3. Maailman runouden päivänä. Kuningasten Kunnioiksi -depyytti-LP näkee päivän valon 31.3.2023.

Levyllinen terapeuttista musiikkia juurien etsimiseen

Kulttuurisen identiteetin etsiminen on nostanut näinä haasteellisina aikoina päätään. Toivon, että musiikkimme vastaa näihin tarpeisiin ja toimii kuulijalleen voimaannuttavana ja eheyttävänä kuunteluelämyksenä. - Mariina

Meille on usein myös tultu keikan jälkeen sanomaan, miten kuulija menetti ajan- ja paikantajunsa, purjehti ajatuksiinsa, ja mieli vaelsi muissa maailmoissa ja monissa tunteissa.​” - Inari

Analoginen taltiointi tuo esiin pienimmätkin nyanssit

Analoginen äänitys takaa parhaan mahdollisen kuunteluelämyksen, parhaassa tapauksessa kuulijasta tuntuu, kuin orkesteri soittaisi olohuoneessa.

Kaikki vetäistiin purkkiin livesoittona. Homma taltioitiin analogisesti. Päädyimme tähän, jotta saisimme materiaaliimme sen lämmön, joka entisaikojen vinyylilevyissä kuullaan. Tätä levyä ei ole tehty laskelmoiden, ajatellen kuuntelukertoja tai kaupallista aspektia. Tämä on tehty täydestä tunteesta ja rakkaudesta. Ja kunnioituksesta juuria ja suomalaista kulttuuria kohtaan” - Mariina.

Levyn musiikkituotannossa ovat olleet mukana mm. ammattimuusikot Jarkko Palokas, Tommi Taavila ja Simo Kärki. Yhdessä he esiintyvät Mariinan ja Inarin kanssa nimellä Niitty- & Kytömäki ja Kuningasten kunnioiksi -Ensemble mm. tulevissa levynjulkaisukonserteissa. Levyn äänittäjä/miksaaja/tuottaja on Anssi Kippo.