Jonna Tervomaalta uutta musiikkia

 - 5.5 julkaistu Auringon eteen katkaisee Tervomaan kuuden vuoden mittaiseksi venyneen levytystauon
-Tervomaan kahdeksas studioalbumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna

Kuuntele 'Auringon eteen' tästä Sony Musicin kanssa uuden levytyssopimuksen tehnyt Jonna Tervomaa julkaisi 5.5. tulevan albuminsa ensimmäisen singlen Auringon eteen.

Uuden musiikin lisäksi Tervomaalla on tänä vuonna kolminkertainen syy juhlia: Tammikuussa 50 vuotta täyttänyt ajaton artisti juhlistaa myös aikuisiän debyyttialbuminsa (Jonna Tervomaa, 1998) 25-vuotisjuhlia, sekä Syksyn sävelestä vuonna 1983 alkanutta 40-vuotista laulajan uraansa. Parhaillaan Tervomaa kiertää Suomea Suljettu sydän -kiertueensa tiimoilta.

Uuden tekeminen on ollut mahtavaa pitkän yksin hauduttelun jälkeen. Olin jo kirjoittamassa rauhallista, mieteskelevää, lähes kuiskailevaa albumia, mutta sitten kaikki lähti oudoille raiteille, maailma meni kiinni ja muuta suurta tapahtui. Muutin suunnitelmaa. Nyt olen halunnut tehdä levylle lauluja, jotka menee ihon alle, mutta tuovat maailmaan samalla lisävoimaa ja hauskuutta. Keveyttä, mutta ajatuksia”, Tervomaa kertoo.

Tulevan albumin tuottajana toimii Eppu Kosonen, jonka kanssa Tervomaa teki edellisen kerran yhteistyötä vuonna 2013 ilmestyneen Eläköön menestysalbuminsa yhteydessä.

Eläköön-levyn sessiosta jäi hyvä mieli ja lopputuloskin oli mahtava sekä menestynyt, joten on hienoa palata taas yhteen Epun kanssa. Nyt julkaistava levyn ensimmäinen single Auringon eteen on irrotteleva, rennosti syntynyt biisi. Sitä tulee olemaan fantastista esittää keikoilla. Se on täynnä kirkasta valoa. Sitä tarvitaan”, Tervomaa jatkaa.

Jonna Tervomaa tähdittää myös tänään starttaavaa Nelosen uutta musiikkiohjelmaa Suomi soi, jossa sovitetaan kansainvälisiä hittejä suomenkielisiksi versioiksi. Ohjelmassa kappaleita versioivat Tervomaan lisäksi myös Pate Mustajärvi, Olavi Uusivirta, Mira Luoti ja Samuli Putro.

Jonna Tervomaan Suljettu sydän -kiertueen jäljellä olevat keikat:

13.5. Kuusankoski, Pato Areena
17.5. Jyväskylä, Lutakko
19.5. Helsinki, Korjaamo
20.5. Turku, Logomon Teatro

Jonna Tervomaan juhlavuosi huipentuu lauantaina 19.8. Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa. Lisätietoja täällä.

 

Jonna somessa:
Instagram
Facebook