Hippimetalliryhmä Egokills julkaisi nimikkoalbuminsa

Yhtyeen kolmas studioalbumi laajentaa yhtyeen musiikillista spektriä reilulla kädellä

Tamperelainen Egokills on työstänyt omaehtoista musiikkiaan jo kaksitoista vuotta, ja esittelee nyt maailmalle kolmannen albuminsa täynnä laadukasta raskasta rockia ja metallia. Bändin hartaudella työstämä monivivahteinen EGOKILLS-albumi sisältää yhdeksän kappaletta, joiden tunnelmat vaihtelevat Sweatin thrash metallista Feeblen grungeen sekä Dormantin progeiluun. Nimikkoalbumin musiikillista diversiteettiä esittelee myös levyn loppupuolelta löytyvä, rauhallisemmilla vesillä seilaava Grey Rainbows.

"Kovaa meteliä on aina reeniksellä pidetty, mutta tässä biisissä väännettiin volumea aika paljon pienemmälle. Kaikkien yllätykseksi osattiin näköjään soittaa hiljaakin!", rumpali Vilho Rajala kommentoi, ja jatkaa:

Oon itse todella liekeissä tästä biisistä, ja haluttiin nostaa se vielä albumilta esiin, vaikkei se välttämättä mikään radiohitti olekaan. Teemme musiikkia itsekkäistä lähtökohdista, eli tarkoitus ei ole miellyttää ketään muuta kuin meitä. Samalla kuitenkin tiedämme, ettemme voi olla maailman ainoat ihmiset, jotka pitävät juuri tämänkaltaisesta musiikista.”

Egokillsin tapa tehdä musiikkia on nykyään katoavaa perintöä. Bändi soittaa ja luo musiikkia yhdessä samassa huoneessa, oikeilla soittimilla ja oikeilla vahvistimilla. Egokills soittaa myös livenä samalla johtoajatuksella.

”Olemme kiitollisia jokaisesta kerrasta kun meidän musiikkimme soi jossain, jokaisesta kerrasta kun soitamme itse yhdessä, ja myös jokaisesta kerrasta kun ylipäätään näämme toisiamme. Egokillsissä on kyse musiikin rakastamisesta ja me haluamme vahvistaa sitä rakkautta”, yhtye linjaa.

EGOKILLS-levyn tuotti Matti Lötjönen, joka on aiemmin tuottanut muun muassa Huora-yhtyeen kolme ensimmäistä albumia. Olli Anttila työskenteli laulutuottajana suurimmalla osalla biiseistä ja tuotti Utopia-kappaleen kokonaan. Jos jo kaksi edellislevyä tuottivat vaikeuksia genrepoliiseille, kolmas levy on entistä hankalampi tapaus.

Tänä päivänä tuntuu, että kaikkien pitäisi veivata samaa laulua aina uudestaan täsmälleen samanlaisena, ja lisäksi mahtua johonkin laatikkoon. Egokills ei tule mahtumaan mihinkään laatikkoon”, yhtye niputtaa.

 

EGOKILLS -albumin kappalelistaus:
1. The Perfect Song
2. Life’s a Party
3. Sweat
4. The Last Trip
5. Utopia
6. Feeble
7. Dormant
8. Grey Rainbows
9. Dark

Aiemmat levyt Creation (2014) ja Mellowhead (2018) ovat vieneet Egokillsin Eurooppaan jo kolmelle kiertueelle, joista ensimmäinen oli vuonna 2018 Lordin lämppärinä. Rundaaminen ja festivaalikeikat ovat bändin tavoite numero yksi vuodelle 2024.

 

Tulevat keikat:
07.10.2023 Lost in Music, Tampere
21.10.2023 Bar 15, Seinäjoki
+ more TBA

Egokills on:
Janne Selo – laulu
Niko Viita-aho – kitara
Pasi Viitala – kitara
Mika Pusa – basso
Vilho Rajala – rummut

EGOKILLS | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY