Suomirock-yhtye Monotonia otti Riki Sorsan Haaveissa Vainko Oot Mun -klassikon käsittelyynsä

Musiikkivideon kanssa julkaistava cover-sinkku juhlistaa Monotonian 10-vuotista taivalta

Monotonia palaa julkaisukantaa puhaltamalla uutta tuulta Riki Sorsan hittiklassikkoon. Yhtyeen versio Haaveissa Vainko Oot Mun -kappaleesta yhdistää ikivihreää iskelmää moderniin rockiin, ja luo sen myötä uuden kaihoisan kutkuttelevan klassikon. Monotonia ottaa klassikon omakseen modernilla tuotannolla ja omalla ilmeellään, samalla kuitenkin kunnioittaen alkuperäistä versiota. Kappaleen tuottajana toimi Hiili Hiilesmaa (mm. HIM, The 69 Eyes, Don Huonot).

Uunituore singlejulkaisu sai seurakseen myös Suomenlinnassa kuvatun musiikkivideon, joka vahvistaa kappaleen haikeaa tunnelmaa.

”Lähdimme Suomenlinnaan kuvaamaan musavideota, ajatuksenamme tehdä sellainen syksyisen haikea video. Sovittuna kuvauspäivänä oli sitten maailmanlopun sää, joten jouduimme siirtämään kuvaukset seuraavaan päivään, ja silloin sattuikin olemaan oikein kesäinen sää. Hoidettiin homma sitten kaitafilmi-hengessä ja kuvattiin ympäri Suomenlinnaa. Biisi soi mankalta, ja ulkomaalaiset turistit ihmettelivät meitä ja kuvasivat tekemistämme. Kyselivät vielä, että ‘Are you famous in Finland?’ – ‘Not yet’, vastasimme”, yhtye kommentoi.

Helsingissä vuonna 2013 perustettu Monotonia julkaisi debyytti-EP:nsä Alku vuonna 2015, jonka jälkeen bändiltä on kuultu nippu singlejä, sekä vuonna 2018 julkaistu Debyytti-albumi. Vaikka yhtyeen julkaisut keräsivät huomiota niin radiokanavilla kuin Spotifyn soittolistoilla, niin pandemia-ajan alkumylleryksien aikana julkaistun Maailmanparantaja-singlen jälkeen bändi jäi tauolle. Yhtye teki paluun löydettyään neljänneksi jäsenekseen monilahjakkuus Ilpo Rajalan, jonka liittymisen myötä Monotonian soundi on päässyt kasvamaan uusiin mittasuhteisiin muun muassa Sydän- ja Elämä On Kesä -sinkkujen myötä.

 

Monotonia on:
Laulu ja kitara: Jaki Vepsäläinen
Basso ja laulu: Jari Luomala
Kitara ja koskettimet: Ilpo Rajala
Rummut ja laulu: Jukka Moilanen

 

INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY