Darudelta uusi albumi ja Suomen-kiertue

Kuva: Marek Sabogal 

Suomalainen elektronisen tanssimusiikin supertähti Darude julkaisee uransa viidennen studioalbumin perjantaina marraskuun 3. päivä. Together -nimistä albumia juhlitaan yhdeksässä suomalaiskaupungissa vierailevalla kiertueella.

Ahkerasti ympäri maailman keikkaileva suomalainen tanssimusiikin ikoni Darude julkaisee marraskuun alussa uuden albumin pitkän tauon jälkeen. Viime vuodet tasaiseen tahtiin singlejä julkaisseen DJ/ tuottajan edellinen pitkäsoitto näki päivänvalon vuonna 2015. Myös edellisestä Suomen-kiertueesta on aikaa liki kymmenen vuotta.

Kuukausittain liki neljä miljoonaa kuuntelijaa Spotifyssä keräävän DJ / tuottajan Together-albumi on omistettu Daruden yleisölle. Levyn kahdellatoista biisillä kuullaan useita vierailijoita. Mukana ovat mm. brittiläinen laulaja/laulutekijä Gid Sedgwick ja alkuvuonna julkaistulta Outlawas-singleltä löytyvät Oskr ja House Body. Monipuolinen albumi kiteyttää hyvin yli kaksi vuosikymmentä musiikkia ammatikseen tehneen Daruden jatkuvan kehityksen.

- Jos olet nähnyt minut keikalla, joko tosielämässä tai videoissa, olet varmasti nähnyt minun korvasta korvaan ulottuvan virnistyksen. Olen uskomattoman kiitollinen siitä, että saan soittaa rakastamaani tanssimusiikkia SINULLE – koko laajalle ystäväverkostolleni. Minusta on aina tuntunut, että jaan kaiken yleisöni kansa ja että tanssilattia iloinen paikka, jossa voimme yhdessä juhlia elämää ja musiikkia. Kiitos, että olette olleet YHDESSÄ kanssani kaikki nämä vuodet, Darude sanoo.

Levyä juhlistetaan Suomen-kiertueella, joka käynnistyy Tampereelta levynjulkaisupäivänä perjantaina 3. marraskuuta. Tampereen lisäksi kiertue vierailee Turussa, Joensuussa, Raumalla, Vaasassa, Oulussa, Seinäjoella ja Jyväskylässä.

Darude on myös lanseerannut kilpailun, jossa voi voittaa Together -tuotepaketin. Osallistuakseen kilpailuun, tulee Darudelle lähettää together-aiheinen kuva. Lue sekä palkinnosta että kilpailun ohjeista lisää täältä.

 

TOGETHER: BIISILISTA

Closer Together (Darude x Gid Sedgwick)
Outlaws (Darude x House Body x Oskr)
Nobody Listens (Darude x Gid Sedgwick)
Breathe (Darude x Oskr x Bianca)
Bells
In My Dreams
Alive (Are You Near Me) (Darude x Paenda)
Kaleidoscope
Chasing The Light (Darude x Leah-Lou)
Fairytale (Darude x Evan Henzi)
Midnight Sun
Endless Wave

 

TOGETHER: SUOMEN-KIERTUE
Pe 3.11. Tampere, Ilona
La 4.11. Turku, Pryzm
Pe 10.11. Joensuu, Ilona
La 11.11. Rauma, Domino
Pe 24.11. Vaasa, Teatro
La 25.11. Oulu, Ilona
Pe 1.12. Seinäjoki, Ilona
Pe 8.12. Jyväskylä, London

 

www.warnermusiclive.fi/darude

Seuraa Darudea: Facebook | Instagram | YouTube | Twitter | Twitch