RESSU REDFORDILTA uusi tarttuva single Mä vien

Aktiivisesti koko vuoden ympäri Suomen keikkaillut Ressu Redford ilahduttaa fanejaan uudella musiikilla

Jo vuosikymmenien ajan suomalaisia viihdyttänyt Ressu Redford julkaisee 13.10 uutta musiikkia. Mä vien -niminen single jatkaa Ressun tuotannolle ominaista, hitikästä ja mukaansatempaavaa linjaa. Kappaleen tekstimaailmassa kannustetaan hieman melankoliaan taipuvaa seuralaista nauttimaan elämästä ja sen pienistä iloista. Mä vien -singlen tekijätiimin muodostavat Risto Asikainen ja Mikko Tamminen.

Ressu Redfordilla on takanaan vakuuttava vuosi erityisesti keikkailun saralta. Hän on kiertänyt koko kesän ympäri Suomea esiintyen valtaville yleisömerille niin festareilla kuin klubikeikoilla. Vanhojen klassikkohittien lisäksi myös Ressun uusi tuotanto on saanut kasvavalta liveyleisöltä hienon vastaanoton.

Ressu Redfordin musiikillisen paluun myötä häneltä on saatu jo ennakkoon kultaa myynyt Hölmö sydän -albumi, jonka singlet Pieni askel, Pyhimyksen kanssa julkaistu Viimeinen päivä sekä nimikkokappale Hölmö sydän kipusivat radioissa parhaimmillaan soitetuimpien kotimaisten biisien kärkikymmenikön tuntumaan. Ressu oli myös vuoden 2021 Emma Gaalassa ehdolla Vuoden iskelmä -kategoriassa.

Ressu Redford nähtiin supersuositussa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa vierailijatuomarina muutama viikko sitten.

Ressun tämän syksyn keikkakalenterin näet täältä.

Ressu Redford somessa:
Instagram / TikTok / Facebook