RÄYH - Hevisaurus on täällä taas!

Kuuntele uusi single Hevimetallisarvet tästä

Katso Hevimetallisarvet-video täältä Viimeksi neljä vuotta sitten uutta musiikkia julkaissut koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus on täällä taas! Herra Hevisaurus, Milli Pilli, Komppi Momppi, Riffi Raffi ja Muffi Puffi päättivät, että nyt on taas aika ilahduttaa faneja uudella musiikilla, painuivat luolastudionsa uumeniin, ja kömpivät ulos uuden ja odotetun Hevimetallisarvet-singlen kera!

Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia ja on palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme yhdeksästä Hevisauruksen albumista on ylittänyt kultarajan, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat –esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan peräti tuplaplatinaa. Lisäksi yhtye on nähty useamman kerran Linnanmäen Peacock-teatterin musikaalilavoilla ja vuonna 2015 julkaistussa Hevisaurus-elokuvassa.

Hevisaurus valloittaa nyt myös TikTokissa! Ota bändi seurantaan täältä!

 

Hevisaurus Live:

02.12.2023 Teatro/Logomo, Turku
03.12.2023 Kuusankoskitalo, Kuusankoski
17.12.2023 Peacock, Helsinki
26.12.2023 M/S Victoria

Hevisaurus somessa:
Instagram
TikTok
Facebook

www.hevisaurus.com