Taulut ja Väärään aikaan -jättihiteistä tuttu tulikuuma poptulokas HUGO julkaisee uutta musiikkia!

Kuuntele HUGOn uusi single Sun puolesta täältä
Katso Sun puolesta -musiikkivideo täältä Spotifyn Suomen Top50 -listaa syksystä asti dominoinut HUGO julkaisi 5.1 kauan odotetun uuden sinkkunsa Sun puolesta. Tätä kirjoittaessa HUGOn syyskuussa julkaistu edellinen sinkku Taulut feat. Costi on Spotify Top50-listan kakkosena ja Ahdin Väärään aikaan feat. HUGO on valloittanut listan paalupaikan. Taulut on tällä hetkellä striimannut Spotifyssa reilusti yli tuplaplatinaan oikeuttavat yli 11.6 miljoonaa kertaa ja kappaleen musiikkivideota on katsottu YouTubessa yli 1.3 miljoonaa kertaa.

”Oon tosi otettu Taulut ja Väärään aikaan -sinkkujen huimasta menestyksestä ja siitä, että jengi on ottanut mun musan omakseen. Se merkkaa mulle tosi paljon”, HUGO, oikealta nimeltään Henrik Ollas, kertoo.

Nyt julkaistu single Sun puolesta syntyi yhteisissä studiosessioissa Grammy- ja Emma -ehdokkaanakin olevan tuottaja Danitellon kanssa.

Halusin tehdä biisin siitä, miten mä tekisin mun läheisen puolesta ihan mitä vaan. Kuulin Danin tekemän biitin, johon ihastuin ja kertsin teksti alkoi pyöriä mun päässä heti. Siitä se sitten lähti”, HUGO kertoo kappaleen synnystä.

Sun puolesta -sinkusta on tehty myös Teemu Heljon (Dumboe Films) ohjaama musiikkivideo.

20-vuotias lahjakas porvoolainen popartisti HUGO on huipputuottaja Santeri Kauppisen aka MD$:n kipparoiman Epic Records Finlandin uusin kiinnitys. HUGO tutustui ensin kovassa nosteessa olevaan räppäri AHTIin, joka toimi HUGOn mentorina ja auttoi hänet artistinuran alkuun. Epic Recordsin tutkalle HUGO osui alkuvuodesta 2023, jonka jälkeen asiat ovat edenneet poikkeuksellisen rivakasti, sillä HUGOn debyyttisinkku Puhutaan suoraan julkaistiin kesäkuussa, kakkossinkku Sijoituksii feat. SMURDY elokuussa ja läpimurtobiisi Taulut feat. Costi syyskuussa.

 

HUGOn tulevat keikat:

Pe 2.2.2024
Nilsiä - Kuopio Piazza

La 3.2.2024
Turku, Baltic Princess

La 10.2.2024
Jyväskylä, Lutakko

Ke 21.2.2024
Helsinki, Victoria I

La 24.2.2024
Lappajärvi, Hotelli Kivitippu

Pe 12.7.- La 14.7.2024
Ilosaarirock, Joensuu

Pe 9.8.- La 10.8.2024
Simerock, Rovaniemi

La 31.8.2024
Kokkolan Venetsialaiset, Kokkola

Lisäyksiä tulossa!

HUGO somessa:
Instagram
TikTok