Tunnelmarokkari Mika Rämän kitara heläjää tuokiokuvan tallentavalla Jos se mun käsissä ois -singlellä – Yö-yhtyeen Jani Viitanen biisin taustavelhona

 Yö-yhtyeen Jani Viitanen biisin taustavelhona

Neljättä sooloalbumiaan valmisteleva suomalaisten tarinoiden tulkitsija Mika Rämä julkaisi 26.1  uuden Jos se mun käsissä ois. Yhtä aikaa korvissa pehmeänä soljuva, mutta rouheitakin soundeja tarjoilevan biisin taustavelhona hääri edellisen Parannetaan maailmaa -singlen tavoin Yö-yhtyeen riveistä tuttu Jani Viitanen, jonka vaikuttava ura biisintekijänä, äänittäjänä ja tuottajana käsittää projekteja suomirockin kulmakivien kanssa laidasta laitaan.

Jos se mun käsissä ois on se "puuttunut kappale", joilla on silloin tällöin tapana putkahtaa kuin varkain biisinkirjoittajan pöydälle.

"Äänitykset oli sovittu alkavaksi muutaman viikon päähän ja studioon suunniteltu materiaali oli muuten valmiina yhtä biisiä lukuunottamatta. Ajoin kesäyössä keikalta kotiin, ja radion uutisia kuunnellessa ja maailmantilanteen kauheuksien vyöryessä voimalla päälle, mieleen hiipi jostain ajatus 'jos se mun käsissä ois'. Pysähdyin seuraavalle levähdyspaikalle. Katselin, kuinka aurinko alkoi nousta taivaanrannan takaa, ja kaivoin takarontista kitaran, ja puuttuva biisi syntyi siinä", Rämä muistelee.

Iskevä ja rento rock-biisi on täydellinen tuokiokuva juuri siitä hetkestä öisellä parkkipaikalla.

"Aurinko nousee aina, ja täytyy uskoa parempiin aikoihin."

Mika Rämän ensimmäiset kappaleet julkaistiin vuonna 2017, ja albumikantaan hän pääsi vuonna 2020 Ihan tavallinen tiistai -pitkäsoitollaan. Tuolta levyltä löytyy myös jo yli 420 000 streamia Spotifyssä kerännyt Laulan sen pois -biisi.

"Biisit ovat omasta kynästä, ja kappaleiden perusideana on hyvien ja tarttuvien melodioiden yhdistäminen mahdollisimman monia suomalaisia koskettaviin tarinoihin. Tykkään soittaa oikeasti, ja tehdä rehellistä, ihmiseltä kuulostavaa musaa", Rämä kertoo.

Tsekkaa tulevat keikkapäivät osoitteesta www.mikarama.fi