Sam Huber julkaisi reippaasti funkkaavan No Pressure-singlen ensi kuussa ilmestyvältä Live In The U.K. -EP:ltään

Sam Huber julkaisi reippaasti funkkaavan No Pressure-singlenensi kuussa ilmestyvältä Live In The U.K. -EP:ltään

No Pressure on ensimmäinen lohkaisu kuusi kappaletta sisältävältä julkaisulta

Soul- ja funk-maailman pitkän linjan tekijä Sam Huber julkaisi liveversion No Pressure -kappaleestaan. Single on ensimmäinen lohkaisu Live In The U.K. -EP:ltä, joka taltioitiin Huberin menestyksekkään ja ylistäviä arvioita keränneen Ison-Britannian kiertueen aikana viime syksynä. Kyseessä on hänen pitkään odotettu ensimmäinen livejulkaisunsa, joka saadaan kuultaviin kokonaisuudessaan ensi kuun aikana.

- No Pressure kappale sävellettiin juuri ennen pandemiaa, mutta sen viesti on vieläkin ajankohtainen, ehkäpä jopa enemmänkin. Pähkinäkuoressa: Välillä on hyvä ottaa maailman murheista ja kriiseistä (ja niitähän rittää) vähän etäisyyttä ja taukoa, ja yrittää fokusoida myös elämän positiivisiin asioihin (joita onneksi vielä löytyy). Jatkuva doomscrollaaminen voi masentaa ja lamauttaa liikaa, ja se voi lopulta estää sinua toimimasta maailmantilanteen parantamiseksi. 'Cause if you’re paralyzed by fear, then you are no use”, Sam Huber kertoo.

Kiertueella Huber esiintyi jälleen legendaarisen newyorkilaisen True Groove All-Stars -yhtyeen säestämänä. Yhtye on tuttu muun muassa viime vuonna julkaistulta SCREAM-albumilta. Kiertueella olivat mukana erityisvieraina myös The Specials -yhtyeestä tutut puhallinsoittajat Jonathan Read ja Su Robinson.

SAM HUBER | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY