2000-luvun hittibändi @junkmail tekee comebackin Jää-singlellään – Raptorista tuttu Izmo mukaan keikkakokoonpanoon

2000-luvun hittibändi @junkmail tekee comebackin Jää-singlellään

Raptorista tuttu Izmo mukaan uuteen keikkakokoonpanoon

2000-luvun alussa hittilistojen kärjessä viihtynyt ja vuodesta 2005 horrostanut rap-rock-yhtye @junkmail tekee comebackin liki 20 vuoden jälkeen. Ensimmäisiä enteitä tästä saatiin viime vuonna, kun yhtye teki päätöksen paluusta muun muassa YleX:n Throwback – 2000-luvun parhaat biisit -listan 7.sijan innoittamana. Bändi aloitti uuden materiaalin tuottamisen ja ensimmäinen single SISU(prkl) julkaistiin toukokuussa 2023.

Juuri julkaistu Jää-single yhdistelee suomirockia, rappia, modernia iskelmää sekä elokuvallista tunnelmaa stadionluokan kertosäkeeseen. Biisistä julkaistiin myös Jää – Nuotiosinfonia -versio.

"Jää jatkaa siitä mihin bändi jäi parikymmentä vuotta sitten. Se on takuuvarmaa @Junkmail -meininkiä, joskin vuodet ovat hioneet kokonaisuudesta soundiltaan rikkaamman", duo toteaa.

Kappaleen viulu- ja sello-osuudet on sovittanut kapellimestari ja säveltäjä Martin Segerstråle ja ne on työstetty yhteistyössä lontoolaisen elokuvasäveltäjä Torquil Munron kanssa. Bändin sanoituksista, sävellyksestä, sovituksesta ja tuotannosta vastaa Ossie (Ossi Jaala) ja bändin laulajana toimii Jonna (Jonna Pyykkö).

Comebackin myötä myös @junkmailin keikkakokoonpanosta on tulossa duoa suurempi. Livebändin lisäksi mukaan Ossien tuplaajaksi on lupautunut Raptorista tuttu Izmo alisa Ismo Heikkilä. Bändi hioo parhaillaan livekeikkoja varten mahtipontista settiä, jolla tullaan kuulemaan uuden tuotannon lisäksi luonnollisesti bändin vanhoja hittejä.

 

INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY