Viime vuonna debyyttialbuminsa julkaissut artisti Tuure Boelius julkaisi uuden singlen "Kova"

Modernia klubiestetiikkaa tumman puhuvilla poprytmeillä julkaiseva Boelius on hakenut inspiraatiota uuteen musiikkiinsa Berliinistä

Kuuntele "Kova" tästä

Syyskuussa 2023 julkaistu Tuure Boeliuksen debyyttialbumi tarjoili kuulijoilleen modernia klubiestetiikkaa ja tummansävyistä popmusiikkia 12 kappaleen voimin. Heti albumin julkaisun jälkeen Boelius alkoi työstämään uutta musiikkia yhdessä tuottajien Leo Jupiterin ja Tuomas Vuorisen kanssa. Oman mausteensa tuotantoihin on lisännyt myös suuressa suosiossa oleva tuottaja Salahpolo, joka on tuttu mm. iben BLONDINA ja SHRTY Pariisin kevät tuotannon takaa.

Inspiraatiota uuteen tuotantoon on haettu mm. Berliinin biisileiriltä. Uudella tuotannolla pysytään edelleen tutulla klubimaisella linjalla, jossa kuullaan ripaus revittelevämpää "crazympaa" Tuurea, josta Kova on ensimmäinen maistiainen.

"Uutta musiikkia ja hyviä biisejä on syntynyt paljon ja olen tällä hetkellä kovemmassa iskussa kuin koskaan! Olin pitkään pois keikkalavoilta, ja kaipuu takaisin yleisön eteen oli kova. On ihanaa olla takaisin ja on ihanaa kun saa esittää uutta tuotantoa. Nyt tänä vuonna julkaistavan uuden musiikin myötä keikat tulevat saamaan vielä lisää energiaa”, Tuure Boelius kertoo.

Uudella musiikilla vuonna 2022 palannut 14-vuotiaasta asti uraa tehnyt Boelius koki kasvaneensa ulos aiemmasta musiikistaan ja myös ulkoisesta olemuksesta, joten uuden musiikin lisäksi myös muuttunut ulkonäkö ja visuaalinen maailma ovat saaneet huomiota. Modernia pop-musiikkia esittävän Tuuren singlet ovat nousseet toistuvasti Spotifyn top-50 -listalle.

 

Tuure Boelius somessa:
Instagram
TikTok