Rautalankaiskelmän uusi huipputulokas Suurimaa kauniin Muiston äärellä – Simo Silmun haitari ja taustalaulut viimeistelivät kokonaisuuden

Rautalankavivahteisen iskelmän kirkkain nousutähti Suurimaa starttaa tämän vuoden kappaleella, jossa Chris Isaak kohtaa Agentsin.

Muisto-single pysäyttää kuulijan tunteisiin, jotka ovat väistämättä meidän kaikkien elämässä. Kauniit kitarat, tarttuva kertosäe ja tummansininen tunnelma ovatkin Suurimaata parhaimmillaan.

"Muisto on haikeansuloinen laulu kaipauksesta. Emme voi pitää kaikkia, mutta muisto jää jokaisesta."

Mukana biisillä on jälleen Suurimaan virallinen ulkojäsen Simo Silmu, jonka haitarin soitto ja taustalaulut toivat omat upeat mausteensa kokonaisuuteen.

Kappale syntyi asuntovaunussa Skaftungissa lähellä Kristiinankaupunkia keskellä keväistä yötä aika tarkkaan tasan neljä vuotta sitten. Vaikka kevät oli jo pitkällä, mieli taisi liidellä syksyssä”, kertoo biisintekijä Juuso Kemi.

Aina silloin tällöin tulee vastaan lauluja, joiden laulaminen liikuttaa kesken oton ja tämä on juuri sellainen”, solisti Saku Mansikkamäki jatkaa.

Muistoa on kuultu Suurimaan keikoilla jo ennen sen julkaisua, ja se on saanut poikkeuksellisen lämpimän vastaanoton kaikkialla. Kappaleesta julkaistaan samalla myös tunnelmallinen Antti Kyyrön tekemä musiikkivideo, jonka voit nähdä täällä.

Suurimaan aikaisemmat singlet, kuten Sä et vielä lähtis pois, Kesäyö (kaikki unohtuu), Onnen kukkuloilla sekä viimeisin Syysilta ovat nousseet eri radiokanavien soittolistoille

Suurimaa on jo aloittanut vuoden 2024 keikkansa, ja yhtye tullaan näkemään ympäri Suomen kuluvan vuoden aikana. Myös uusia biisejä on valmiina julkaisujonossa.

 

SUURIMAA

Laulu: Saku Mansikkamäki
Taustalaulu ja haitari: Simo Silmu
Kitara: Juuso Kemi
Soolokitara: Kustaa Kantelinen
Basso: Marko Antila
Rummut: AJ Ojala (keikalla rumpuja soittaa Jari ”Renu” Renvall)

 

SUURIMAA | FACEBOOK | INSTAGRAM | YOUTUBE | SPOTIFY