Kylmänviileä artistitulokas Julie pysäyttää debyyttisinglellään – EP julkaistaan keväällä 2022

Ensisoittonsa YleX:llä saanut Stuck-single on Julien ensimmäinen julkaisu artistina.

KUUNTELE TÄSTÄ

Stuck kertoo parin vuoden takaisesta ajanjaksosta, kun koin olevani jumissa omassa mielessäni. Oli pelottavaa, kun en voinut luottaa itseeni; toisena hetkenä kaikki oli hyvin ja toisena romahdin alas paniikkikohtauksen saattelemana.”

Stuck on ensimmäinen julkaisu omaehtoista englanninkielistä poppia tekevältä artistilta ja biisintekijältä Julielta. Julkaisemalla musiikkiaan ensikertaa yleisön kuultavaksi Julie haluaa muistuttaa, ettei kukaan ole vaikeiden ja pelottavien ajatusten kanssa yksin. Artisti haluaakin jakaa muiden kanssa sen lohdun ja voiman, jonka hän löysi käännettyään epämiellyttävät tunteet taiteeksi:

Biisinkirjoituksen kautta opin pikkuhiljaa käsittelemään tunteitani. Nyt uskon, että saan luotua mistä tahansa rumasta kokemuksesta jotain kaunista ja koskettavaa”, Julie kertoo.

Julien debyyttisingle raottaa ovea artistin mielenmaisemaan, jossa repiviä tunteita käsitellään kylmänviileällä asenteella. Vastakohtien muodostamat kontrastit kuuluvat myös musiikissa, jossa Julien kirkas lauluääni yhdistyy massiivisiksi kasvaviin tuotannollisiin elementteihin. Englanninkielisten lyriikoiden avulla maailmaa jäsentävä Julie eli Julia Sundberg kirjoittaa ja säveltää kappaleensa itse. Tuotannosta vastaa Aapo Kauppinen, jonka kädenjälki kuuluu myös artistin tulevilla julkaisuilla.

YleX:llä ennakkoon soinut Stuck on ensimmäinen sinkkulohkaisu kokonaisuudesta, jota läpileikkaavat tarinat itseään vastaan käydyistä kamppailuista. Julien debyytti-EP julkaistaan keväällä 2022. Ammattimuusikoksi kouluttautunut Julie julkaisee musiikkia itsenäisesti sekä kirjoittaa biisejä myös muille artisteille HMC Publishingin housewriterina. Julie on yksi kiinnostavimmista artistitulokkaista, joka kannattaa ottaa heti seurantaan!

Seuraa Juliea:
Spotify
Instagram
TikTok
Facebook