Raskaan suomirock-tulokkaan Varjolan uudella Fobia-singlellä painitaan pelon ja ahdistuksen kanssa

Kappaleen musiikkivideo todistaa, kuinka DIY-asenteella voi saada laatua aikaan

Varjolan uusi single Fobia jatkaa orkesterin tummansävyisellä ja modernilla rock-linjalla. Kappaletta alettiin työstää melkein heti edellisen EP:n Jääkö Meistä Jälkeäkään jälkeen. Fobia sai alkukipinänsä bändin kitaristin Arttu Kurkisen demottamasta riffistä, josta hän ja laulaja Wesa Hauturi työstivät valmiin kappaleen miltein yhdeltä istumalta. Inspiraatio kappaleen sanoituksiin löytyi peloista, ahdistuksista ja elämän pohjakosketuksista. Viimeisen silauksen kappaleelle on antanut ruotsalainen masterointiguru Jens Bogren.

Biisin tekstissä käsitellään pelko- ja ahdistustiloja sekä niiden kohtaamista. Tämän biisin teksti on minulle hyvin henkilökohtainen, sillä olen itsekin joutunut painimaan paniikkihäiriön kanssa. Välillä menee huonommin, välillä paremmin, mutta sitähän se elämä juuri on, ylä- ja alamäkiä. Luulen että ilman niitä pohjakosketuksia elämän huippuhetket ei tuntuisi yhtä siisteiltä”, Wesa pohdiskelee.

Tee-se-itse-asennetta liputtava orkesteri julkaisee uudelle singlelle myös musiikkivideon, joka on kuvattu Porvoossa Magnusborgin studiolla. Video on toteutettu, ohjattu, kuvattu ja editoitu täysin bändin omasta toimesta.

Me ollaan aina pidetty musiikkivideoiden tekemisestä do-it-yourself-meiningillä. Mielestämme tämä video on hyvä esimerkki siitä, että lopputulos voi olla ammattimainen ja laadukas, kun jaksaa nähdä vaivaa ja käyttää aikaa toteuttaakseen omia visioita. Aina ei tarvita sen suurempaa ulkopuolista produktiota. Tässäkin projektissa kaikki suunniteltiin ja tehtiin itse, ja olemme hyvin ylpeitä lopputuloksesta!

Varjolan aikaisemmat kappaleet Kova Maa ja Kyynelvirrat ovat saaneet satoja soittokertoja radioaalloilla. Lisäksi bändi raivasi tiensä tänä vuonna järjestetyn Radio Rock Starba -kisan finaaliin.

Varjola on:
Arttu Kurkinen – Kitarat
Wesa Hauturi - Laulu
Jesse Pölönen - Rummut
Niko Sihvonen – Basso

Varjolan aiemmat julkaisut:
Varjola (albumi, 2019)
Kääntöpuoli (EP, 2019)
Tuuliajolla (single, 2020)
Kova Maa (single 2020)
Tekohengitystä (single 2021)
Kyynelvirrat (single 2021)
Jääkö Meistä Jälkeäkään (EP 2021)

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY