Swallow the Sunin jokaisesta singlestä tehdyt tyylikkään videot kruunataan nyt The Void -videolla, joka juhlistaa samalla tänään julkaistua ja jo ennakkoon ylistettyä Moonflowers-albumia. Sielukkaan videon on ohjannut, käsikirjoittanut ja editoinut Markus Jamsen, ja pääosaa esittää mainosalan arvostettu emeritus ja taidemaalari Mega Maunula.

Erityisen huomion videossa saavat upeat miljööt, jotka moni voi tunnistaa: The Void kuvattiin Suomen kansallismuseossa sekä Hvittäskissä. Kaikki videolla nähtävät teokset sekä sisäympäristöt ovat Suomen kansallismuseon omaisuutta, ja yhtye kokeekin erityisen merkitykselliseksi sen, miten Moonflowersilla on päästy yhdistämään doom metal iättömien kansallisaarteiden sekä klassisen musiikin kanssa – julkaistiinhan Moonflowers tänään myös täysin omana äänityksenään tehtynä klassisena instrumentaaliversiona, josta vastaa Trio N O X.

Suomen kansallismuseon intendentti Liisa Lohtander kertoo Kansallismuseon arvostavan metallimusiikkia osana kansallista kulttuuriperintöämme.

"Sehän on varsin leimallisesti juuri suomalaisuuteen liittyvää. Monesti metallimusiikin lyriikat ja visuaalisuuskin ammentavat Suomen luonnosta, kansanperinteestä ja mytologiasta – kuten menneiden vuosisatojen taiteilijoiden ja vaikkapa kansanmuusikoidenkin teokset omina aikoinaan. Musiikki on tärkeä osa kansallista kulttuuriperintöä ja metallimusiikki komea osa tätä jatkumoa", Lohtander kertoo.

Kansallismuseossahan on itsenäisyyden ajasta kertovassa Suomen tarina -näyttely, jossa on kokonainen heavy metal -huone, jossa museokävijä voi kuunnella eri bändien musiikkia.

"Väkilukuun suhteutettunahan meillä on poikkeuksellisen paljon metallibändejäkin – eniten maailmassa? Sillä on todella suuri merkitys niin kansallisesti kuin kulttuurisesti. Ja ehdottomasti metallimusiikki ansaitsee paikkansa myös museoissa, ihan elävänä kulttuurin osana", hän jatkaa.

 

Moonflowers-kiertue kulkee seuraavasti kahdella eri mantereella:

Pohjois-Amerikka:

20.11.21 Nile Theater - Mesa, AZ
21.11.21 Launchpad - Albuquerque, NM
22.11.21 Trees - Dallas, TX
23.11.21 Come and Take it Live! - Austin, TX
24.11.21 Scout Bar - Houston, TX
26.11.21 The Haven - Orlando, FL
27.11.21 The Masquerade - Atlanta, GA
28.11.21 Metro Gallery - Baltimore, MD
29.11.21 Dingbatz - Clifton, NJ
30.11.21 The Monarch - Brooklyn, NY
01.12.21 Cafe Campus - Montreal, QC
02.12.21 La Source de la Martinière - Quebec City, QC
03.12.21 Velvet Underground - Toronto, ON
04.12.21 Montage Music Hall - Rochester, NY
05.12.21 The Sanctuary - Detroit, MI
06.12.21 The Crafthouse - Pittsburgh, PA
07.12.21 The Forge - Joliet, IL
08.12.21 The Crucible - Madison, WI
09.12.21 Cabooze - Minneapolis, MN
10.12.21 1867 Bar, Lincoln, NE
11.12.21 Herman's Hideaway - Denver, CO
12.12.21 Liquid Joe's - Salt Lake City, UT
14.12.21 El Corazon - Seattle, WA
15.12.21 Rickshaw Theatre - Vancouver, BC
16.12.21 Bossanova Ballroom - Portland, OR
17.12.21 DNA Lounge - San Francisco, CA
18.12.21 Stages - Santa Ana, CA
19.12.21 Whisky A Go-Go - West Hollywood, CA

 

Kiertue Suomessa:

5.1.2021 Tavastia, Helsinki
6.1.2021 Sawohouse, Kuopio
7.1.2021 Kerubi, Joensuu
8.1.2021 Apollo, Turku
13.1.2021 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
14.1.2021 Lutakko, Jyväskylä
15.1.2021 Tullikamarin Pakkahuone, Tampere

Liput ovat nyt myynnissä tapahtumapaikkojen omissa kanavissa.

 

Eurooppa:

24.01.22 Backstage (Halle), München, DE
25.01.22 Orto Bar, Ljubljana, SLO
26.01.22 Legend Club, Milano, IT
27.01.22 Secret Place, Montpellier, FR
28.01.22 Bóveda, Barcelone, ES
29.01.22 Sala, Caracol, Madrid, ES
30.01.22 Le Rex, Toulouse, FR
31.01.22 CCO Villeurbanne, Lyon, FR
01.02.22 Backstage, Paris, FR
02.02.22 Essigfabrik, Köln, DE
03.02.22 Matrix, Bochum, DE
04.02.22 Pumpehuset, Copenhagen, DK
05.02.22 Nalen, Stockholm, SE
06.02.22 Parkteatret, Oslo, NO
07.02.22 Valand, Götebord, SE
08.02.22 Headcrash, Hamburg, DE
09.02.22 UT Connewitz, Leipzig, DE
10.02.22 Schüür, Luzern, CH
11.02.22 Caves Du Manoir, Martigny, CH
12.02.22 Undertown, Meyrin, CH
13.02.22 Le Ferrailleur, Nantes, FR
14.02.22 Underworld, London, UK
15.02.22 Slay, Glasgow, UK
16.02.22 Limelight 2, Belfast, UK
17.02.22 Voodoo Lounge, Dublin, IRE
18.02.22 The Bread Shed, Manchester, UK
19.02.22 Het Entrepot, Bruges, BE
20.02.22 Le Grillen, Colmar, FR
21.02.22 Universum, Stuttgart, DE
22.02.22 Colos-Saal, Aschaffenburg, DE
23.02.22 Doornroosje, Nijmegen, NL
24.02.22 Futurum, Prag, CZ
25.02.22 Drizzly Grizzly, Gdansk, PL
26.02.22 Proxima, Warsaw, PL
27.02.22 Hole44, Berlin, DE

 

Swallow The Sun on:
Juha Raivio - kitara
Matti Honkonen - basso
Mikko Kotamäki - laulu
Juuso Raatikainen - rummut
Juho Räihä - kitara

Katso kaikki hienot Moonflowers-versiot ja tilaa omasi ennakkoon täältä.

www.swallowthesun.net
Facebook
Twitter
Instagram