Flow Festival juhlii paluuta ensi kesänä Gorillazin, Nick Caven & The Bad Seedsin ja muiden ajankohtaisten artistien kanssa

Gorillaz

Kauan odotettu Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.-14.8.2022 kolmen vuoden tauon jälkeen. Festivaali on julkistanut ensimmäiset esiintyjät, joiden joukossa on kansainvälisen musiikkimaailman tähtiä, korona-aikana nostetta saaneita artisteja sekä ajankohtaisia kotimaisia nimiä.

Flow Festival vastaa väliin jääneiden vuosien aikana syntyneisiin odotuksiin kutsumalla Suvilahden lavalle kansainvälisiä tähtiä. Festivaalilla esiintyy valtavan maailmansuosion kerännyt, brittipop-legenda Damon Albarnin ja sarjakuvataiteilija Jamie Hewlettin luoma virtuaaliyhtye Gorillaz. Grammy- ja BRIT-palkitulta yhtyeeltä nähdään Flow’ssa kahden tunnin show, ja kiertueryhmä on yksi suurimmista Flow’ssa koskaan vierailleista. Flow’n yleisöä hemmotellaan myös Nick Cave and The Bad Seedsin maagisen melankolisella tunnelmalla, kun yhtye palaa lavoille neljän vuoden tauon jälkeen. Lähes 40 vuotta kestäneen matkansa aikana kulttibändistä on kasvanut yksi aikamme tärkeimmistä rock-yhtyeistä.

Flow Festival katsoo ensi kesään innostuneen luottavaisin silmin ja odottaa pääsevänsä jakamaan ilon yleisönsä kanssa. Festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio kertoo: "Ensimmäisen 2022-julkistuksen myötä haluamme siirtää katseemme covid19-ajan jälkeiseen elämään ja lämpimiin kohtaamisiin. Ensi kesän festivaaliohjelmasta saadaan kansainvälisen kiertuetoiminnan haasteista huolimatta jälleen korkeatasoinen ja monipuolinen. Mukana on myös aivan uusia korona-ajan musaprojekteja. Flow on taas Flow!"

Festivaalille saapuu esiintymään palkittu soulia, funkia, pop-koukkuja ja tunnelmoivia folk-sävyjä musiikissaan yhdistelevä lontoolaisartisti Michael Kiwanuka, ensisinglellään Don’t Kill My Vibe pop-sensaatioksi noussut norjalainen Sigrid, saksalainen omaleimaisen elektronisen musiikin tuottaja ja pioneeri DJ Koze, joka on yksi Flow-yleisön eniten toivomia DJ-artisteja sekä korona-ajan ilmiöksi noussut Fred again.., joka on arvostetun britti-tuottaja Fred Gibsonin ensimmäinen sooloprojekti.

Hip hop -faneja hemmottelee Flow'ssa yhdysvaltalainen rap-artisti, feministi ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Princess Nokia sekä nigerialais-englantilainen rap-artisti, laulaja ja näyttelijä Little Simz, joka hurmaa yleisön persoonallisella äänellään ja monipuolisilla taidoillaan. Lisäksi esiintymään saapuu tämän hetken kuumimpiin nouseviin rap-nimiin lukeutuva brittiläis-gambialainen Pa Salieu.

Vaihtoehtorockia ja punkkia Flow'hun tuo 90-luvun Riot Grrrl -liikkeen perustajiin lukeutuva feministinen punk-bändi Bikini Kill, Flow'hun vuosia toivottu kulttimainetta nauttiva australialaisyhtye King Gizzard & Lizard Wizard, joka yhdistelee musiikissaan psykedeelistä rockia, poppia ja jopa metallia sekä irlantilainen Fontaines D.C., joka on yksi uuden postpunk-aallon kärkiyhtyeitä.

Festivaalilla nähdään myös monta kiinnostavaa kotimaista artistia, kuten palkittu melodisen trap-musiikin mestari william, Suomen albumilistan ennätyksellisesti 79 viikon ajaksi valloittanut uuden aallon rap-artisti Sexmane, kulttimaineeseen noussut eturivin viihdetaiteilija ja laulaja Erika Vikman, indiemusiikin ja vaihtoehtohiphopin valovoimaisimpiin tähtiin lukeutuva Jesse Markin, ajankohtainen rap-artisti ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Yeboyah sekä kehutun debyyttialbuminsa keväällä julkaissut lyyrikko Hassan Maikal. Festivaalilla on soittamassa myös Suomen kirkkaimmat jazz-tähdet Linda Fredriksson Juniper -kokoonpanossa. Festivaali julkistaa lisää artisteja ja päiväohjelman ensi vuoden puolella.

Flow Festivalin elämys rakentuu kansainvälisen ja kotimaisen musiikin lisäksi monipuolisesta taiteesta, huippulaatuisesta ravintolatarjonnasta sekä lumoavasta festivaalialueesta. Flow Festivalin kolmen päivän liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Tiketissä. Flow Festivalin tiimi haluaa kiittää lämpimästi kaikkia, jotka säilyttivät lippunsa, kun festivaali peruuntui vuonna 2020 ja 2021. Molemmilta vuosilta säästetyt liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Flow Festivalille.

Flow Festival 2022 pääyhteistyökumppani on Lapin Kulta Pure, muita vahvistuneita kumppaneita ovat Lanson, Vaasan ja Helsingin kaupunki sekä mediakumppaneita Clear Channel, Helsingin Sanomat, Radio Helsinki ja Resident Advisor.

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki

Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 205 €
3 päivän Gold Area -lippu: 295€
Hinta voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.