Kesärauha palaa alkuperäiseen ajankohtaansa kesäkuun toiseen viikonloppuun 10.-12.6.2022. Uutena ja pysyvänä lokaationa toimii jatkossa Turun Linnanpuisto. Tänään Kesärauha julkisti lähes 40 artistia ensi kesän ohjelmistosta. Lipunmyynti alkaa tiistaina 23.11.2021.

Kolmatta kertaa 2022 kesäkuussa järjestettävä Kesärauha julkistaa tänään hurjat 40 artistia ensi kesän ohjelmistosta, joka koostuu niin parhaasta kotimaisesta vaihtoehto- ja indiemusiikista kuin kansainvälisistä huippunimistä. Kesärauhan ohjelmistoa tähdittävät Mike Skinnerin luotsaama brittiläinen rap-musiikin legenda The Streets, joka on eritoten tunnettu hiteistään ”Dry Your Eyes” ja ”Fit But You Know it”, supersuosittu folk-duo First Aid Kit, laulaja-lauluntekijä José González, Britannian albumilistan kärkipaikan kesäkuussa napannut vaihtoehtorock-yhtye Wolf Alice sekä hurmoksellisen live-esiintyjän maineessa oleva post-punk-yhtye Viagra Boys.

Kesärauhan vahvaa kotimaista kärkeä edustavat Olavi Uusivirta, Gasellit, Pariisin Kevät, Vesta, Yeboyah sekä Ursus Factory. Kesärauhassa nähdään myös Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin indie-artisteihin lukeutuva K-X-P, ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Knipi, superyhtyeeksi tituleerattu Moon Shot sekä harvoin ja valikoidusti keikkaileva vaihtoehtomusiikin moniosaaja Pykäri. Linnanpuistoon palaa viime kesän yhdeksi Kesärauha-yleisön suosikiksi kohonnut punkrockbändi Kissa, kovassa nosteessa oleva Arppa sekä myös viime kesänä nähdyt Litku Klementti, Malla sekä F.

Festivaalin ohjelmistoa monipuolistaa entisestään 20-vuotista uraansa juhlistava vaihtoehtorockin perikuva Risto, viime kuussa ylistetyn soolodebyttialbuminsa julkaissut jazz-kokoonpano Linda Fredriksson Juniper, arvostettu rap-artisti View, Suomen parhaimpiin livebändeihin lukeutuva Atomirotta, elektropop-duo Kauriinmetsästäjät, jo kuopatun Pimeys-yhtyeen kitaristi Pekka Nisu sooloyhtyeensä kanssa, The Soul Investigators -yhtyeestä tunnettu Nicole Willis sekä kotimaisen hc-punkin kärkinimiin lukeutuva Kohti Tuhoa. Tulevassa Kesärauhassa esiintyy kovatasoinen joukko uusia ja nousevia kotimaisia artisteja, joita ovat Hassan Maikal, Rosa Coste, Pambikallio, Sepikka, Nelma U, NCO, Pessa, Sexmane, Lyyti sekä Kesärauhassa festaridebyyttinsä tekevä turkulainen elektropop-artisti Vince Vigo.

Kesärauha 2022 tuo mukanaan tähän mennessä kovatasoisimman kansainvälisen esiintyjäkaartin, johon on vielä ensi vuoden puolella tulossa lisäyksiä. Ensi kesän ohjelmistossa on paljon uusia nousevia artisteja asemansa vakiinnuttaneiden nimien rinnalla. Kesärauhan siirtyminen Linnanpuistoon pysyvästi on osa festivaalin luontaista kasvutarinaa. Hyvät kokemukset ja palautteet tältä kesältä saivat meidät vakuuttuneeksi siitä, että Turun linnan upea ympäristö on lopulta meille lokaatio, jossa pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen kokonaiselämyksen laajalla alueella niin taidesisältöjen kuin tunnelman osalta ilman kompromisseja. Suuri kiitos tähänastisesta yhteistyöstä Turun kaupungille, Turun museokeskukselle sekä Turun satamalle,” tunnelmoi Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen.

Viime kesänä Kesärauha keräsi Turun Linnanpuistoon kolmen päivän aikana yhteensä 12 000 kävijää. Laaja artistikattaus, monipuolinen tarjonta sekä miljöönä toiminut Linnanpuisto toi Kesärauhalle Vuoden festivaali -palkinnon 8.10. järjestetyssä Musiikki & Media Industry Awards -gaalassa.

 

Kesärauha 2022

10.-12.6.2022, Turun Linnanpuisto

THE STREETS (UK), FIRST AID KIT (SE), JOSÉ GONZÁLEZ(SE), WOLF ALICE (UK), VIAGRA BOYS (SE),OLAVI UUSIVIRTA, GASELLIT, VESTA, PARIISIN KEVÄT, YEBOYAH, URSUS FACTORY, ARPPA, ATOMIROTTA, F, HASSAN MAIKAL, KAURIINMETSÄSTÄJÄT, KISSA, KNIPI, KOHTI TUHOA, K-X-P, LINDA FREDRIKSSON JUNIPER, LITKU KLEMETTI, LYYTI, MALLA, MOON SHOT, NCO, NELMA U, NICOLE WILLIS, PAMBIKALLIO, PEKKA NISU, PESSA, PYKÄRI, RISTO, ROSA COSTE, ROSITA LUU, SEPIKKA, SEXMANE, VIEW, VINCE VIGO + lisää tulossa
LIPUT:

Kesärauhan kolmen päivän festivaaliliput tulevat myyntiin tiistaina 23.11. klo 12 Lippupisteessä hintaan 135 euroa lippu.fi/kesarauha. Hinta sisältää palvelumaksun ja siihen lisätään mahdolliset toimituskulut erikseen.

Kesärauhan yksi arvoista on Itämeren suojelu ja siksi festivaali tekee yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Festivaalilippuun on mahdollista lisätä 5 euron arvoinen Rantarauha tai 15 euron arvoinen Saaristorauha, jotka kumpikin tilitetään täysimääräisesti Pidä Saaristo Siistinä ry:n Itämeren suojelutyöhön.

www.kesarauha.fi

www.facebook.com/kesarauha

www.instagram.com/kesarauha

www.twitter.com/kesarauha