Vain elämää -ohjelman 12. kauden yhdeksännessä jaksossa vietettiin Pyhimyksen päivää

Kahdestoista Vain elämää -leiri huipentuu Pyhimyksen päivään, jona Anssi Kela esittää vuoden 2020 MIKKO -albumilta löytyvän platinaa striimanneen biisin Fuck The World. Jo sarjan neljännellä kaudella liikanimensä Kelastinen lanseerannut Anssi väläyttää taitojaan räppärinä tällä kertaa Rage Against the Machine -henkisen taustan päälle.

Tämä versio syntyi ensimmäisenä kaikista, ja oli myös sovitusprosessina kaikkein helpoin. Kun kuulin Pyhimyksen olevan mukana ohjelmassa, niin jostain syystä päähäni tuli saman tien ajatus siitä, millaisen version haluan tehdä hänen biisistään. Musiikillinen visio oli niin vahva, että lukitsin sen jo ennen kuin edes tiesin kappaletta. Sopivaa kappaletta ei tarvinnut etsiä pitkään. Riitti, kun näin biisin nimen: Fuck The World. Tiesin heti, että tuon nimisestä kappaleesta saan versioni”, kertoo Kela.

Kuuntele Fuck The World (Vain elämää kausi 12) tästä.

Seuraa Anssi Kelaa: Instagram / Facebook