Hellyyttävä levyuutuus! Ben - Annina Puumalainen

Benin levytti lapsenäänellään Jackson 5 yhtyeen monelle silloin vielä tuntematon Michael vuonna 1972. Istuttuamme 1974 Tapio Heinosen kanssa listaamassa kappaleita hänen Lämmöllä levylleen, hän halusi koiraihmisenä levyttää Benin suomeksi. Tekstin riimitti Jarmo Jylhä, jonka kanssa työkaveruutemme jatkuu yhä. Benin tausta ja tarina on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.

Jälkeenpäin olen miettinyt Tapsan ja myös Michaelin kohtaloa sekä sitä, kuinka syvältä esitys on saattanut heitä koskettaa. Laulun Ben on pelokas onnea kerjäävä kulkukoira, josta tarinan kertoja löytää sielunkumppanin. Vieläkään ei oikein osata puhua yksinäisyydestä ja riittämättömyyden tunteista isonkin suosion takana. Tapsa oli monen taitelijan tavoin herkkä ihminen, joka kahden koiran isäntänä ymmärsi koiran vilpittömän ystävyyden merkityksen. Ovatko ulkokultaiset arvot viemässä meitä kohti kivisydämisyyttä ja henkistä köyhäinkotia?

Halusin tämän laulun uusille lasten tuotannoillemme Anninan esittämänä. Hän on koiraihminen, kuten pikkusiskonsa, siis nuorin tyttäreni Nelli, joka hankki alkuvuodesta rescue-koira Lucan Romaniasta. Niin kauan, kun maailmassa on ihmisiä, joilla riittää sydäntä kaikelle huono-osaisuudelle, emme elä toivottomuudessa.

Katso Youtube -video https://www.youtube.com/watch?v=C_v1ftiCBUc

Erkki Puumalainen
Poptori